
Sapsokoskelle 30 soraikkoa
Kainuussa tehdään töitä vaelluskalojen elinolosuhteiden ja -ympäristöjen eteen

Kainuussa tehdään töitä vaelluskalojen elinolosuhteiden ja -ympäristöjen eteen

Viime vuonna Olhavanjoella, Perämerellä, kunnostettiin viisi kohdetta, joiden

Etelä-Savoon on lyhyessä ajassa muodostettu suuri joukko isoja

Silakkaraati on jo 1970-luvulta lähtien kokoontunut Helsingin silakkamarkkinoiden

Kalatalouden Keskusliiton sähköinen uutiskirje Ahvenposti 5/2022 on ilmestynyt.

Kalatalouden Keskusliitto on laatinut kalatalousohjelman kevään 2023 eduskuntavaaleihin.

Kuivaniemen osakaskunta Pohjois-Pohjanmaan Iistä valittiin Kalatalouden Keskusliiton järjestämässä

Vesistökunnostuksiin ja vesiensuojelutoimenpiteisiin on saatavilla avustuksia useista eri

Leppävirralla tehtiin maallikkovoimin osakaskuntien yhdistäminen. Aikaa kului, mutta