Kalastuksenvalvonta on tärkeä osa kalavesien hoitoa. Kalastuksenvalvonta varmistaa, että kalastajilla on tarvittava kalastuslupa, kalastuksessa noudatetaan kalastusta koskevia säännöksiä ja määräyksiä.

Kalastuksenvalvontaa suorittavat valtuutettujen kalastuksenvalvojien lisäksi poliisi, Rajavartiolaitos, Metsähallitus, ELY-keskus ja Tulli. Kalastuksenvalvoja on läpäissyt ELY-keskuksen järjestämän kokeen ja usein saanut koulutusta tehtäväänsä. Valtuutuksen työhönsä ja toimialueelleen kalastuksenvalvoja saa yleisimmin kalatalousalueelta tai osakaskunnalta.

Kun kohtaat kalastuksenvalvojan

Tunnistat kalastuksenvalvojan tummansinisistä kangasmerkeistä, joissa on valkoisella teksti ”Kalastuksenvalvoja Fiskeövervakare”. Kalastuksenvalvojalla tulee olla mukana ELY-keskuksen myöntämä kuvallinen kalastuksenvalvontakortti ja hänet valtuuttaneen vesialueen omistajan tai kalatalousalueen valtakirja.

Kalastuslain mukaan kalastaja on pyydettäessä velvollinen esittämään kalastonhoitomaksunsa, muut kalastuslupansa ja henkilöllisyystodistuksensa kalastuksenvalvojalle. Jos kalastusta harjoitetaan liikkeessä olevasta veneestä, on vene pysäytettävä kalastuksenvalvojan antamasta merkistä.

Muista siis pitää kalastonhoitomaksun kuitti ja muut mahdolliset luvat aina mukana kalastaessasi. Jos kalastusoikeus perustuu ikään, on ikä voitava todistaa esimerkiksi henkilöllisyystodistuksella.

Kalastuksenvalvoja voi antaa vähäisestä rikkomuksesta huomautuksen tai suuremman rikkomuksen kyseessä ollessa viedä asian poliisin jatkokäsittelyyn sakkojen määräämistä varten.

Kalastuksenvalvojan tehtävät

Kalastuksenvalvoja valvoo, että kalastuksessa noudatetaan kalastuksesta annettuja säännöksiä ja määräyksiä. Valvonta koskee kalojen pyyntimittamääräyksiä, rauhoitusaikoja ja -alueita sekä pyydyksiä koskevia kieltoja tai pyydysten rakennetta koskevia määräyksiä. Kalastuksenvalvoja valvoo myös, että kalastajat ovat maksaneet kalastonhoitomaksunsa ja muut tarvittavat luvat.

Miten kalastuksenvalvojaksi sitten pääsee?