ARTIKKELI

Mateen kutuaika alkamassa – sesonki kestää maaliskuulle

Talvi on taittunut tammikuun puolelle ja madesesonki on alkamaisillaan. Mateen kutupuuhat painottuvat talvikuukausille tammikuusta maaliskuuhun. Jään alla matalikoilla tapahtuva kutu on jokatalvinen tapahtuma, joka houkuttelee kalastajia madeapajille saaliin perässä.

Suomessa on saatu nauttia talvisista keleistä jo pitkän tovin ja jäätilanne on useimmilla alueilla mateen kalastukselle suotuisa. Jäällä liikkujien ja kalastajien on kuitenkin syytä aina varmistaa paikkakuntakohtaisesti oman vesialueen jäätilanne ennen jäille lähtöä.

Made on aktiivinen talvikala ja se hyödyntää talvikuukaudet kutupuuhiin. Made on monipuolinen ja erinomainen ruokakala. Kalan liha on maukasta ja vähärasvaista. Made sopii erinomaisesti kalakeittoon, paistamiseen tai uuniruokiin. Myös mateenmäti on suurta herkkua, joka sopii tarjottavaksi esimerkiksi blinien kera. Katso blinitaikinan valmistusohje tästä.

Luvat kuntoon!

Mateen pilkkiminen on ilmaista, mutta muut kalastusmuodot, kuten verkkokalastus, katiskat tai maderysät vaativat vesialueen omistajan luvan ja 18–64-vuotiailta kalastonhoitomaksun.

Kalastonhoitomaksu maksaa vuodeksi 47 euroa, seitsemäksi vuorokaudeksi 16 euroa ja vuorokaudeksi 6 euroa. Maksun voi suorittaa Eräluvat.fi-verkkokaupassa, Eräluvat-sovelluksella, palvelunumeron 020 69 2424 kautta, Metsähallituksen luontokeskuksissa tai R-Kioskeissa. R-Kioskilla maksuun lisätään 3 euron palvelumaksu.

Muista, että perinteinen madehara on kalastuslaissa kielletty. Madeharan sijaan madetta voi pilkkiä kalasyötillä varustetulla pilkillä tai mademorrilla. Paras pilkkiaika on illan hämärtyessä ja vaihtuessa yöksi.

Lisätietoa mateesta ja sen pyynnistä:

Lue lisää mateesta Ahven.netin uudelta Suomen kalat -tietosivulta

Tiedottaja Tapio Gustafsson
Kalatalouden Keskusliitto
puh. 044 4931 457

Kategoriat
Arkistot