Kesäinen suomalainen järvimaisema ja Suomen paras osakaskunta kilpailun logo.

Suomen paras osakaskunta tulee Pohjois-Pohjanmaalta

Kalatalouden Keskusliiton järjestämän Suomen paras osakaskunta -kilpailun voittajaksi valittiin Kuivaniemen osakaskunta Pohjois-Pohjanmaan Iistä. Rasvanki-Virmasveden osakaskunta Pohjois-Savosta sekä Judinsalon osakaskunta Pohjois-Päijänteeltä jakoivat toisen palkinnon.

Kalatalouden Keskusliiton järjestämään Suomen paras osakaskunta -kilpailuun ilmoittautui 13 vesialueen osakaskuntaa eri puolilta Suomea. Asiantuntijaraati arvioi osanottajia keväällä laadittujen kriteerien perusteella. Tärkeitä kriteereitä olivat muun muassa kalavedenhoidon ja kalastuksenvalvonnan suunnitelmallisuus, säännöllinen kokoontuminen ja kalastuslupien myynti, myös osakaskunnan ulkopuolisille kalastajille. Lisäksi osakaskunnan ajankohtaisista päätöksistä viestiminen omilla nettisivuilla ja sosiaalisessa mediassa koettiin tärkeiksi asioiksi. Lisäpisteitä sai esimerkiksi korona-aikana järjestetyistä etäkokouksista.

– Palkitut osakaskunnat olivat ominaisuuksiltaan varsin erilaisia. Kilpailu osoitti, että Suomessa on erittäin korkeatasoista osakaskuntatoimintaa, toteaa toiminnanjohtaja Vesa Karttunen Kalatalouden Keskusliitosta.

Kuivaniemen osakaskunta on iloinen tunnustuksesta

Kilpailun voittanut Kuivaniemen osakaskunta on toteuttanut erittäin laajaa ja pitkäkestoista suunnitelmaa Kuivajoen ja sen lähialueen vesien tilan parantamiseksi. Osakaskunta hoitaa talouttaan esimerkillisesti ja saa toimintansa kehittämiseen tuloja muun muassa vuokraamalla alueitaan kotimaisen luonnonkalan pyytäjille ja tuulivoimayhtiöille. Saaduilla tuloilla on mahdollistettu monipuolinen toiminta alueen yhteisön hyväksi.

– Hakemusta tehdessämme huomasimme, että olemme tehneet ajansaatossa useita toimenpiteitä, joita kilpailussa käytettiin hyvän osakaskunnan toiminnan arvioinnin perusteena. Toki toivoimme, että pärjäisimme kilpailussa, mutta voitto oli meille todella suuri yllätys, iloitsee Kuivaniemen osakaskunnan puheenjohtaja Olli Dahl.

Muutkin palkitut ylpeitä tunnustuksestaan

Sekä Judinsalon että Rasvanki-Virmasveden osakunnan edustajien mielestä on hienoa että talkoo- ja vapaaehtoistyötä arvostetaan. Tehty työ ei ole mennyt hukkaan.

– Tämä antaa intoa tulevaan ja tasoahan ei tulevaisuudessakaan saa laskea, toteaa Judinsalon osakaskunnan varapuheenjohtaja Jouko Halonen.

Rasvanki-Virmasveden osakaskunnan sihteeri Timo Oranen haluaa muistuttaa, että osakaskuntatoiminta ei ole ainoastaan kalakantojen ja saalisvarmuuden hoitoa, tehtäväkuva on paljon laajempi.

Suomessa on yli 20 000 vesialueen osakaskuntaa. Osakaskunnan osakkaaksi pääsee saamalla omistukseensa kiinteistön, jolla on osuus yhteiseen vesialueeseen. Osuudet yhteisiin vesialueisiin ilmenevät Maanmittauslaitoksesta saatavasta kiinteistörekisteriotteesta.

Kalastusoikeus liittyy vesialueen omistusoikeuteen. Yhteisen vesialueen kalastusoikeus jakautuu osakkaiden kesken omistusosuuksien mukaisessa suhteessa. Muille kalastajille voidaan myydä kalastuslupia, joiden ehdot osakaskunta päättää. Osakaskunnan tulee järjestää kalastus kalatalousalueen käyttö- ja hoitosuunnitelman mukaisesti.

Lisätietoja

Suomen paras osakaskunta -kilpailun säännöt ja arviointikriteerit.

Toiminnanjohtaja Vesa Karttunen, Kalatalouden Keskusliitto, puh. 050 3850 875

Puheenjohtaja Olli Dahl, Kuivaniemen osakaskunta, puh. 040 540 1070

Varapuheenjohtaja Jouko Halonen, Judinsalon osakaskunta, puh. 040 869 3553

Sihteeri Timo Oranen, Rasvanki-Virmasveden osakaskunta, puh. 0440 841 271

Kalatalouden Keskusliiton järjestämä Suomen paras osakaskunta -kilpailu on osa liiton Kehitys- ja koulutushanke KEKO 2021-2022 -hanketta, jolla kehitetään kalastuksenvalvontaa, kalastuksenvalvonnan viranomaisyhteistyötä sekä kalatalousyhteisöjen toimintaa ja tunnettuutta. Hanketta rahoittaa maa- ja metsätalousministeriö kalastuksenhoitomaksuvaroista.