Talvikalastus on päässyt kunnolla vauhtiin koko maassa. Kalatalouden Keskusliitto haluaa muistuttaa voimassa olevista kalanpyydysten merkintätavoista ja tarvittavista kalastusluvista.
Näin merkitset jäältä kalastettaessa pyydyksesi oikein:
1) Yli 40 cm avannot merkattava vähintään 1,2 m korkealla merkkisalolla, joka ei ole väriltään valkoinen. Jäältä kalastettaessa halkaisijaltaan yli 40 cm:n avannot on merkittävä vähintään 1,2 metriä jään pinnasta ulottuvalla merkkisalolla, joka ei ole väriltään valkoinen. Jos jään alle esimerkiksi lasketaan katiska, merta tai vaikkapa pystyrysä, asia hoidetaan yhden avannon kautta. Jos avanto on yli 40 cm, merkintään käytetään yhtä edellä mainittua vähintään 1,2 metristä salkoa heijastimineen.
2) Salkoon on laitettava kaikkiin sivusuuntiin näkyvä 2 cm korkea heijastin. Heijastimella varustettu merkintä näkyy myös pimeällä.
3) Merkkisalko, jokaiseen avantoon. Jos pyydys tai usean yhteen liitetyn pyydyksen muodostama kokonaisuus on pituudeltaan yli 10 metriä, on merkkisalkoa käytettävä pyydyksen molemmissa päissä. Näin on esimerkiksi verkkojen suhteen toimittava. Tavallista on, että talviverkkoja lasketaan jään alle kokemisavannosta säteittäin useampaan suuntaan. Verkot ovat poikkeuksetta yli 10 metriä pitkiä, joten edellä mainittuja vähintään 1,2 metrisiä salkoja tulee käyttää kokemisavannon lisäksi jokaisen erisuuntaan olevan ”säteen” päässä.
4) Merkintä viimeistellään yhteystiedoilla. Pyydyksen asettajan nimi- ja yhteystiedot sekä kalastusoikeuden osoittava merkki tulee kiinnittää merkkisalon yhteyteen.
Muista että pyydysten oikea merkintä on turvallisuusasia! Jäillä liikkujien turvallisuutta ei voi liikaa korostaa.
Tarkemmat ohjeet kalastusasetuksen vaatimista pyydysmerkinnöistä löydät sivuiltamme. Aiheesta on myös julkaistu esite Merkitse pyydyksesi oikein
Kalastonhoitomaksu ja luvat kuntoon
Pyydyskalastus vaatii aina vesialueen omistajan luvan ja 18–64-vuotiailta kalastonhoitomaksun. Maksun voi suorittaa Eräluvat.fi-verkkokaupassa, Eräluvat-sovelluksella, palvelunumeron 020 69 2424 kautta tai R-Kioskeissa. Kalastonhoitomaksu maksaa vuodeksi 45 euroa, seitsemäksi vuorokaudeksi 15 euroa ja vuorokaudeksi 6 euroa. R-Kioskilla maksuun lisätään kolmen euron toimitusmaksu.
Lisätietoja kalanpyydysten oikeasta merkitsemisestä:
Tiedottaja Tapio Gustafsson
Kalatalouden Keskusliitto
puh. 044 493 1457