Kuntavaalit 2021 – Hyvät kalavedet ja kestävä kalastus kunnissa

Kuntavaalit 2021 – Hyvät kalavedet ja kestävä kalastus kunnissa

Kunnissa tehtävillä päätöksillä on suuri vaikutus siihen, millaiset edellytykset vapaa-ajan­kalastukselle ja kalatalouselinkeinolle on kunnan alueella. Kalatalouden Keskusliitto on julkaissut vinkit vuoden 2021 kuntavaaleihin, siitä miten kunnat voivat päätöksillään ja toiminnallaan edistää paikallista kalastusta ja elinvoimaista yritystoimintaa.

Kunnat ovat suurimpia yksityisiä vesialueen omistajia Suomessa sekä usein osakkaana laajemmassa yhteisten vesialueiden osakaskunnassa. Se tarkoittaa, että kunnat osallistuvat omistajana kalavesien hallintoon ja kantavat vastuunsa omistamiensa kalavesien hoidosta, toteaa toiminnanjohtaja Vesa Karttunen Kalatalouden Keskusliitosta.

Miten kunta voi osallistua kalastuksen ja kalatalouden edistämiseen?

Kalastuslaissa on annettu erityinen paino kalojen luonnonlisääntymisen turvaamiselle. Esimerkiksi kalojen lisääntymisalueiden kunnostamiseen ohjataan kansallista rahoitusta, mutta siihen tarvitaan myös paikallista omarahoitusta kuntatasolta, Karttunen vinkkaa.

Kalatalouden Keskusliiton mukaan kalastusharrastuksen suosio on kasvanut muiden ulkoliikuntamuotojen tapaan koronan aikana. Kuntien tulee myydä kysyntää vastaavia kalastuslupia omille vesialueilleen, olla mukana päättämässä luvanmyynnistä yhteisomistuksessa oleville alueille tai osallistua laajempiin yhtenäislupiin. Tieto hyvistä kalapaikoista leviää nopeasti kalastajien keskuudessa ja houkuttelee kalastajia jopa satojen kilometrien päästä.

Kuluttajatutkimuksen mukaan suomalaiset haluavat syödä kalaa nykyistä enemmän. Läheltä pyydetyn kalan saannin turvaamiseksi myös kaupallisten kalastajien lupatarpeet tulee huomioida. Kotimaisen kalan käyttö tulee huomioida kunnan hankinnoissa esimerkiksi suunnittelemalla kilpailutukset paikallista tuotantokykyä vastaaviksi, jotta paikallisilla tuottajilla olisi mahdollisuus osallistua, muistuttaa Karttunen. Kotimaisen, lähellä kalastetun tai kasvatetun kalan tarjoaminen kunnan ruokapalveluissa on ympäristöteko kalan pienen hiilijalanjäljen ja vähäisen, jopa negatiivisen ravinnekuormituksen ansiosta.

Kalatalouden Keskusliiton vinkit vuoden 2021 kuntavaaleihin.

Lisätietoa kuntien kalataloudesta:
toiminnanjohtaja
Vesa Karttunen
puh. 050 3850 875