ARTIKKELI

Pääosa ankeriaanpoikasista istutetaan vaellusyhteyden omaaviin vesiin

Kalatalouden Keskusliitto tuo Englannista pyydettyjä ankeriaita Suomeen. WWF väite ankeriaiden istuttamisesta suurelta osin sisävesiin ja vaellusesteiden taakse on virheellinen.

WWF kertoi tiedotteessaan, että Suomeen tuodut ankeriaanpoikaset istutetaan pääosin sisävesiin, jolloin niiden vaellusyhteydet ovat poikki jokien patoamisen vuoksi. Väite on virheellinen. Kalatalouden Keskusliiton istutustilastojen mukaan tänä vuonna noin 65 % Suomeen istutetuista ankeriaista vapautetaan vesiin joista ankeriailla on suora vaellusyhteys tai kuten Vesijärven tapauksessa kalat pyydetään tutkimustarkoituksessa ja kuljetetaan edelleen mereen. Viime vuosina istutuksia on suunnattu yhä kasvavassa määrin vesistöihin, joista ankeriailla on vapaa pääsy merivaellukselle. Tämä kehitys tulee jatkumaan myös tulevaisuudessa, kertoo toiminnanjohtaja Vesa Karttunen Kalatalouden Keskusliitosta.

Ankerias on hyvin sopeutuvainen elinympäristön suhteen ja oikein toteutetut istutukset antavat erinomaisia tuloksia. Suomalaiset ankeriaat ovat Luonnonvarakeskuksen tutkimusten mukaan eurooppalaisittain suurikokoisia lähtiessään pitkälle vaellukselleen. Suomalaiset vaellusankeriaat painavat 1,5–2 kiloa ja Länsi-Euroopan vaeltajat vain muutaman sata grammaa. Suuresta koosta on todennäköisesti hyötyä pitkällä vaelluksella.

Lisätietoja:
toiminnanjohtaja Vesa Karttunen, puh 050 3850 875
tiedottaja Tapio Gustafsson puh. 044 2866 701

Kategoriat