Eduskunta on hyväksynyt hallituksen esityksen työnantajan tarjoaman liikunta- ja kulttuuriedun käyttöalan laajentamisesta kalastus- ja eräpalveluihin. Jatkossa liikunta- ja kulttuurietua voi käyttää esimerkiksi kalastonhoitomaksun, kalastuskurssien ja opaspalveluiden maksamiseen. Metsähallitus lisää maksumahdollisuuden Eräluvat.fi-palveluun marraskuun lopussa.
Eduskunnasta saatiin pitkään odotettuja hyviä uutisia kalastajille. Mahdollisuus käyttää työnantajan tarjoamaa etua kalastusharrastukseen tuo kalastuksen entistä useamman työikäisen suomalaisen ulottuville ja tarjoaa samalla mahdollisuuden aloittaa kokonaan uusi harrastus.
– Kalatalouden Keskusliitto on esittänyt liikuntaedun käyttömahdollisuutta kalastuslupien maksamiseen jo 1990-luvun puolivälistä lähtien, eli siitä saakka, kun liikuntasetelit otettiin ensimmäistä kertaa käyttöön. Tavoite on yhdistänyt kalatalousalan järjestöjä, ja olemme yhdessä Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestön kanssa tehneet aiheesta 2000-luvulla useita yhteisiä aloitteita. Pitkäjänteisen työn tuloksena hallitusohjelmaan saadut kirjaukset ovat nyt vihdoin toteutumassa, toteaa Kalatalouden Keskusliiton toiminnanjohtaja Vesa Karttunen.
Työnantajan tarjoaman tuen käyttömahdollisuus vahvistaa kalastuksen asemaa harrastuksena ja tuo kalastuksen osaksi yhä useamman suomalaisen vapaa-aikaa. Suomessa on yli 1,5 miljoonaa vapaa-ajankalastajaa, joista monet tulevat hyötymään mahdollisuudesta käyttää työnantajan tarjoamaa etuutta kalastukseen. Etu voi myös madaltaa kynnystä kokeilla kalastusta ja eri kalastustekniikoita ensimmäistä kertaa kurssien muodossa.
Kalastuksella on tutkitusti hyvinvointia tukevia vaikutuksia. Luonnossa liikkuminen ylläpitää fyysistä kuntoa, vähentää stressiä ja auttaa palautumaan. Kalastus on lisäksi merkittävä osa suomalaista kulttuuria ja luontosuhdetta.
Kalatalouden Keskusliitto pitää muutosta merkittävänä saavutuksena suomalaiselle kalastukselle ja kalataloudelle. Pitkäjänteinen vaikuttamistyö yhdessä alan muiden toimijoiden kanssa on tuottanut tulosta, ja nyt kalastusharrastus on mahdollista tuoda entistä paremmin osaksi työikäisten hyvinvointia ja vapaa-aikaa.
Metsähallituksen on tarkoitus lisätä kalastonhoitomaksun maksumahdollisuus työnantajan tarjoamalla liikuntaedulla Eräluvat.fi -palveluun marraskuussa 2026. Maksuvälineinä hyväksytään Epassi ja Edenred.
Lisätietoja:
toiminnanjohtaja Vesa Karttunen Kalatalouden Keskusliitto, puh. 050 3850 875.



