ARTIKKELI

Maakunnalliset jäsenjärjestöt kunnostivat yli 60 vesistökohdetta vuonna 2024

Hirsikankaankosken koneellinen kunnostus

Kalatalouden Keskusliiton maakunnalliset jäsenjärjestöt, kalatalouskeskukset ja kalastajaliitot, tekevät ansiokasta ja tärkeää työtä vesistöjen kunnostuksen parissa joka vuosi. Keskusliitto on koonnut kunnostuksista tilastoa kolmelta vuodelta (2022–2024) ja kaikkiaan kunnostuskohteita on kertynyt 140.

Vuonna 2024 kunnostettiin 61 kohdetta

Viime vuonna kunnostuksia tehtiin 61 kohteella. Näistä 26 oli virtavesikohteita, 14 järvikunnostuskohteita ja 21 rannikkoalueenkunnostuskohteita. Kunnostussuunnitelmia laadittiin kaikkiaan 39 kohteelle.

Virtavesissä toteutettujen kunnostuksien lopputuloksena vaellusesteitä poistettiin kuusi kappaletta ja näin ollen vapautettiin melkein 20 kilometriä vaelluskalojen kululle. Kaikkiaan kunnostettuja virtavesikilometrejä oli 22,60. Rannikkokunnostuksia toteutettiin ahkerasti tänä vuonna ja niitä kertyi kaikkiaan 21 kohdetta. Järvikohteitakin kunnostettiin kaikkiaan 14 kpl.

Kunnostuksia toteutettiin yhteistyössä muun muassa kalatalousalueiden, osakaskuntien ja kaupunkien kanssa. Yhteistyötahoina oli lisäksi säätiöitä, järjestöjä sekä ELY-keskuksia ja Metsähallitus.

Rahoitusta kunnostuksiin on saatu useista rahoituslähteistä kuten kalatalousmaksuvaroista, yksityisrahoituksesta, kuntarahoituksesta, Helmi-rahoituksesta sekä kalatalouden edistämismäärärahoista. Lisäksi säätiörahoitusta ja osakaskuntien sekä kalatalousalueiden omia varoja on käytetty kunnostuksien toteuttamiseen. 

Siikajoen latvaosien kunnostuksia jatkettiin

Siikajoen latvaosien kunnostus on alkanut jo vuonna 2021 koskien inventoinnilla ja kunnostussuunnitelman laatimisella. Tuolloin kartoitettiin koskia yhteensä 41 ja niistä kunkin kohteen kunnostustarve arvoitiin. Kartoituksen pohjalta laadittiin kunnostussuunnitelmat kunnostusta tarvitseville kohteille ja niitä aloitettiin toteuttamaan jo vuonna 2023. Työtä jatkettiin viime vuonna ja silloin kunnostettiin 7,5 koskikohdetta. Yhden kohteen kohdalta työt olivat alkaneet jo vuonna 2023, mutta voimakkaiden tulvien vuoksi työ jouduttiin keskeyttämään ja viimeistelemään vasta vuonna 2024. Vastuullisena työnjohtajana maastossa vuonna 2024 toimi Perämeren Kalatalousyhteisöjen Liiton (PKL) toiminnanjohtaja Vesa Rantanen.

Kaikkien koskialuekohteiden kunnostettu pinta-ala oli yhteensä 12 860 m². Näihin kohteisiin tehtiin yhteensä 23 kappaletta kutusoraikkoja, joiden yhteispinta-ala on 75 m². Kunnostusraportissa suositellaan toteuttamaan kohteilla kalataloudellista seurantaa kunnostustöiden vaikuttavuuden arvioimiseksi ja sähkökoekalastuksia olisi hyvä tehdä ainakin kolmena perättäisenä vuonna toimenpiteiden jälkeen.

Jokitalkkari -hanke kunnosti Satakunnassa

Satakunnan Jokitalkkari hankkeissa on vuosittain tehty koneellisten kunnostusten lisäksi talkookunnostuksia vuodesta 2019 lähtien, jolloin hankkeen ensimmäiset kunnostukset toteutettiin Harjunpäänjoen Holminkoskella ja Tehtaankoskilla. Harjunpäänjoelle on talkoolaisten toimesta tehty lukuisia uusia kutusoraikkoja, huollettu liettyneitä soraikoita sekä rakennettu uusia poikaskivikkoja.  Talkoissa on myös parannettu erityisesti taimenen poikasille tärkeiden sivu-uomien tilaa, huolehtimalla niiden riittävästä vesityksestä myös alivirtaamalla sekä lisäämällä uomiin poikaskivikkoa.

Vuonna 2024 Jokitalkkari hankkeen kunnostustalkoissa parannettiin Harjunpäänjoen Tehtaankosken yhtä sivu-uomaa siivoamalla myrskyn kaatamia ja tulvan tuomia puita, jotka tukkivat uoman virtausta. Talkoissa sivu-uomaan lisättiin myös uutta poikaskiveä noin 50 tonnia.

Kovelinojassa, joka on Harjunpääjoen sivupuro, rakennettiin uusia kutusoraikoita ojan pisimmälle koskialueelle. Kovelinojassa on sähkökoekalastuksissa saatu saaliiksi taimenen sekä lohen eri ikäisiä poikasia. 

Kunnostuksia tullaan jatkamaan myös vuonna 2025 Harjunpääjoessa sekä Kovelinojassa.

Kovelinojan alue Satakunnassa kunnostuksen jälkeen.

Lisätietoja:
Siikajoen kunnostuksesta Vesa Rantanen, Perämeren
Kalatalousyhteisöjen Liitto

Satakunnan Jokitalkkari hankkeen kunnostuksesta Kimmo Puosi Länsi-Suomen
kalatalouskeskus
.

Kuvat:

Kannen kuva: Perämeren Kalatalousyhteisöjen Liitto

Kuvituskuva: Kovelinojan alue Satakunnassa kunnostuksen
jälkeen. Kimmo Puosi

Kategoriat
Arkistot