Search
Close this search box.

ARTIKKELI

Härkäviikoille askaretta

Talvinen järvimaisema

Joulukalat on sulateltu ja loppiaisesta alkavilla härkäviikoilla potkaistaan liikkeelle kalastuslain keskeisin uudistus: kalatalousalueet. Ensimmäisten yleiskokousten aikataulut on julkaistu ELY-keskuksen sivuilla ja tammi-helmikuun vaihteeseen riittää kokoustettavaa. Kentältä kantautuneiden tietojen mukaan alueiden aloitusvalmius vaihtelee paljon. Osalla on jo sääntöluonnokset etukäteen valmiina, osa saa ensimmäisessä kokouksessa ehkä juuri hallituksen kasaan. Tilannekatsauksen kalatalousalueiden alkumetreihin saa esimerkiksi huhtikuussa, kun Kalatalouden Keskusliitto järjestää ensimmäiset valtakunnalliset kalatalousaluepäivät m/s Mariellalla.

Vuodenvaihteessa myös uusi virastojätti näki päivänvalon. Elintarviketurvallisuusvirasto Evira, Maaseutuvirasto Mavi sekä osa Maanmittauslaitoksen tietotekniikkapalvelukeskusta (Mitpa) yhdistyivät uudeksi Ruokavirastoksi. Kalatalousalaa uusi virasto koskettaa ehkä eniten vanhan Eviran toimialan kautta. Lukuisat kalan elintarvikekäyttöä koskevat ohjeet, suositukset ja määräykset tulevat jatkossa siis Ruokaviraston kautta.

Koko hallituskauden valmisteltu kalastuslain virityssarja tussahti lopulta vain kahteen muutosesitykseen. Eduskunnan käsittelyyn tulevan esityksen mukaan laittomasti pyydetyille uhanalaisille kaloille määritellään korvausarvot ja ylä-Lapin asukkaille taataan kalastusoikeus valtion vesiin. Tarpeellisia muutoksia olisi ollut paljon muitakin, mutta ihmetellä täytyy sitä vastustuksen määrää mikä pienimpiinkin kalastuslakia koskeviin muutoksiin sisältyy.

Kummoinenkaan ennustaja ei tarvitse olla, jos arvaa hylkeiden ja merimetsojen puhuttavan runsaasti myös alkaneena vuotena. Uusi hylkeiden kannanhoitosuunnitelma on valmistumassa. Ympäristöministeriön asettama merimetsotyöryhmä saa työnsä päätökseen. Itämeren kalatalousryhmien laaja selvitys hylkeiden ja merimetsojen vaikutuksesta kalastukseen on valmistumassa. Vastakkainasetteluja eivät ainakaan vähennä tulossa olevat esitykset uusiksi Natura-alueiksi merialueella ja näiden myötä esitettävät uudet rajoitukset vaikutusmahdollisuuksiin haittaeläimiä kohtaan.