ARTIKKELI

Saavutuksiamme vuonna 2025

Mitä kalataloustyössä saavutettiin vuonna 2025? Alta löydät keskeisimmät Kalatalouden Keskusliiton ja alueellisten jäsenjärjestöjen aikaansaannokset vuodelta 2025. Suuri kiitos työstä kuuluu aktiivisille jäsenillemme, yhteistyökumppaneillemme sekä kalatalousalueille.

Kalavesiä kuntoon. Aktiiviset jäsenjärjestömme kunnostivat kaikkiaan 40 kohdetta. Kohteista 18 sijaitsi virtavesissä, 11 järvillä ja 11 rannikolla. Kunnostuksilla poistettiin 2 vaellusestettä. Kunnostettuja joki- ja purokilometrejä kertyi 8,9 km. Kunnostussuunnitelmia laadittiin yhteensä 29:lle eri kohteelle.

Kalastus tutuksi lapsille.  Lähes 13 000 lasta ja nuorta sai kalastuskokemuksia ja tietoa kalastusharrastuksesta Valtakunnallinen kalastuspäivä -tapahtumassa, Koululuokkien kalabongauskisassa sekä jäsenjärjestöjemme muissa lapsille suunnatuissa tapahtumissa.

Teimme kalastuksenvalvontaa tunnetuksi. Valitsimme kolmannen kerran Vuoden kalastuksenvalvojan ja palkitsimme vuoden valvojan Vene 26 Båt -messuilla Helsingissä. Kalastuksenvalvonta keräsi näkyvyyttä myös mediassa. Keskusliiton asiantuntijat kouluttivat vuoden aikana yhteensä 116 kalastuksenvalvojaa.

Osakaskuntatiedon jakoa. Kerroimme osakaskunnista ja vesialueiden omistamisesta messuilla, mediassa tiedotteissa sekä henkilökohtaisessa neuvonnassa.

Jatkoimme vesialueen omistusrakenteen kehittämistä. Teimme hanketyönä selkeän esitemuotoisen ohjeen osakaskuntien yhdistämistoimituksia varten. Keskusliiton asiantuntijat neuvoivat meneillään olevissa yhdistämistoimituksissa ja vaihtoehtoisissa tavoissa tehostaa osakaskuntien toimintaa eri puolilla Suomea.

Koulutimme kalavesillä. Keskusliitto järjesti vuoden aikana 26 koulutustapahtumaa, joihin osallistui yhteensä yli 1500 henkilöä. Nuorison ja kalastuksenvalvojien lisäksi koulutimme kalatalousalueiden ja osakaskuntien edustajia, rannikkokalastajia, kalankuljettajia ja Livian opiskelijoita. Keskusliiton asiantuntijoilla oli lisäksi aktiivinen rooli lukuisissa muissa jäsenjärjestöjen ja muiden tahojen järjestämissä koulutustilaisuuksissa.

Asiantuntijana lausumassa. Annoimme yhdessä jäsenjärjestöjemme kanssa 40 lausuntoa lakiesityksistä, strategioista, tuulivoimasta ja muista hankkeista ja kalastuksesta. Asiantuntijamme kävivät kuultavana eduskunnan valiokunnissa. Osallistuimme ministeriötason asiantuntija-, ohjaus-, seuranta- ja työryhmiin sekä toimme niissä esille kalatalouden yhteiskunnallisen merkityksen. Vaikutimme EU-tasolla suomalaisen kalastuksen ja kalatalouden huomioimiseksi.

Kalatietoa kymmenille tuhansille suomalaisille. Kohtasimme messuilla ja markkinoilla yhteensä yli
90 000 henkilöä. Tuhannet ihmiset saivat oppia ja kattavaa tietoa kotimaisista kalalajeista, kalankäytöstä ja käsittelystä, kalastusharrastuksesta ja kalavesien hoidosta.

Aktiivisesti somessa ja verkossa. Kalatalouden Keskusliiton Facebook-julkaisut keräsivät 7 miljoonaa katselukertaa vuoden 2025 aikana. Suosituinta julkaisuamme katsottiin 783 000 kertaa. Kalatalouden Keskusliiton nettisivuilla vierailtiin vuoden aikana noin 300 000 kertaa.

Avustimme lakiasioissa. Liiton lakimies, työntekijät ja jäsenjärjestöt avustivat kalatalousalueita, osakaskuntia, kalastajia ja kalastuksenvalvojia kymmenissä kalastuslakia ja muita kala-asioihin liittyviä lakeja koskevissa asioissa ympäri Suomen.


Kalatalouden Keskusliitto -135 vuotta kalatalousneuvontaa

Kategoriat
Arkistot