
Kalastatko tänä kesänä? Muista käsitellä saalis oikein!
Kalastus on yksi suomalaisten suosikkiharrastuksista. Erityisesti kesäisin vesillä

Kalastus on yksi suomalaisten suosikkiharrastuksista. Erityisesti kesäisin vesillä

Valtakunnallisen kalastuspäivän juhlavuotta vietetään Vanhankaupunginkosken suvannolla 14. toukokuuta.

Koululaisten huippusuosittua Valtakunnallista kalastuspäivää vietetään jälleen 14. toukokuuta.

Siianongintakausi on alkamassa. Etelä-Suomessa rannat ovat paikoin avautuneet

Kalatalouden Keskusliiton järjestämät Valtakunnalliset kalatalousaluepäivät ovat suurin vuosittain

Maretariumin akvaarioon päätynyt 2,29 kilon monni on uusi

Kalatalouden Keskusliitto järjesti toista kertaa Vuoden kalastuksenvalvoja -kilpailun,

Talvikalastuksesta on päästy nauttimaan ainakin osassa maata. Kalatalouden

Närpiöläinen kansanedustaja Anders Norrback (RKP) uudelleenvalittiin Kalatalouden Keskusliiton

Saimaan vesialueita hallinnoivilla osakaskunnilla on merkittävä rooli saimaannorpan