
135 vuotta kalatalousneuvontaa Suomessa
Kalatalouden Keskusliitto juhlii tänä vuonna kalatalousneuvonnan 135-vuotista taivalta

Kalatalouden Keskusliitto juhlii tänä vuonna kalatalousneuvonnan 135-vuotista taivalta

Valtakunnallista kalastuspäivää vietetään Vanhankaupunginkosken suvannolla 13. toukokuuta. Helsinkiläisten

Valtakunnallista kalastuspäivää vietetään 13. toukokuuta. Ympäri Suomea järjestettävät

Hallituksen kehysriihessä kuultiin pitkään odotettuja hyviä uutisia kalastajille,

Kalastusasetus kieltää harjuksen kalastuksen sisävesissä leveyspiirin 67°00′N eteläpuolella

Siianongintakausi on alkamassa. Etelä-Suomessa rannat ovat avautuneet ja

Kalatalouden Keskusliitto on valinnut Vuoden kalastuksenvalvoja -kilpailun voittajan.

Talvikalastuksesta pääsee pakkasten jälkeen nauttimaan jo lähes koko

Kalatalous- ja ympäristöjärjestöt ovat lähettäneet maa- ja metsätalousministeriölle