ARTIKKELI

31 500 ranskalaista ankeriaanpoikasta sai uuden kodin Suomesta – kalastaja, muista ankeriaan rauhoitusaika ja ilmoitusvelvollisuus!

Ranskasta tuodut noin 10-senttiset ankeriaanpoikaset saivat uuden kodin Suomesta. Istutuksilla tuetaan äärimmäisen uhanalaisen ankeriaskannan elpymistä.

Kalatalouden Keskusliitto toi heinäkuussa maahan Ranskasta pyydettyjä ankeriaanpoikasia. Istutuksilla tuetaan uhanalaisen eurooppalaisen ankeriaskannan elpymistä sekä lajin säilymistä sen luontaisella levinneisyysalueella Suomessa. Tänä vuonna istutettiin yhteensä 31 500 ankeriaanpoikasta, joista 20 000 Luonnonvarakeskuksen toimesta.

Suomeen istutettavat ankeriaat on pyydetty Ranskasta, ja ne ovat olleet karanteenissa Ruotsissa koko alkuvuoden. Karanteenilla ehkäistään kalatautien leviämistä. Suomeen kalat saapuivat kylmäkuljetuksella torstaina 31.7. Kalatalouden ja viestinnän erityisasiantuntija Malin Lönnroth Kalatalouden Keskusliitosta kertoo, että noin 10 sentin pituiset ja noin 1,5 grammaa painavat poikaset jatkoivat Turusta matkaansa istutusvesiin ympäri Etelä-Suomea.

Ankerias on uhanalainen vaelluskala
Ankerias (Anguilla anguilla) on äärimmäisen uhanalaiseksi luokiteltu vaelluskala. Kala kuuluu Suomen luontaiseen lajistoon ja sitä tavataan Suomen merialueella ja sisävesissä. Istutetut ankeriaat voivat elää Suomessa kymmeniä vuosia ennen kuin ne aloittavat 6 000 kilometrin mittaisen kutuvaelluksen Atlantin Sargassomerelle. Suomalaiset vaellusankeriaat painavat parhaimmillaan 1,5–2 kiloa. Suuresta koosta on todennäköisesti hyötyä pitkällä vaelluksella.

Istutukset ovat osa ankeriaskannan elvyttämistä – mutta myös muita toimia tarvitaan
Jokien patoamiset ja vaellusesteet ovat vähentäneet Euroopan ankeriaskantaa suuresti. Poikasia ei saavu enää entiseen tapaan Suomen rannikolle eikä ankeriaat pääse nousemaan syönnösalueilleen vaellusesteiden vuoksi. Suomessa ankeriaan esiintyminen on nykyisin istutusten varassa. Suurin osa istutuksista tehdään rannikolle ja sisävesille, joista on vapaa vaellusyhteys mereen.

Vaellusesteiden aiheuttamien ongelmien vähentämiseksi ja kalojen turvallisen vaelluksen varmistamiseksi tarvitaan myös muita toimia. Esimerkiksi Lahden Vesijärvellä vaellusvalmiit kalat pyydetään ja kuljetetaan voimalaitospatojen ohi suoraan merelle, kertoo Luonnonvarakeskuksen asiantuntija Sami Vesala.

Uudessa EU-rahoitetussa hankkeessa siirretään kutukypsyyden saavuttaneita kookkaita ankeriaita turvallisesti vesivoimaloiden turbiinien ohi merivaellukselle myös Kokemäenjoella, kertoo toiminnanjohtaja Ismo Kolari Pirkanmaan kalatalouskeskuksesta. Hankkeessa siirrettiin ensimmäiset ankeriaat kesäkuussa ja näin ne pääsivät jatkamaan matkaansa kohti Atlantin Sargassomerta. Ylisiirrettyjen Pyhäjärvessä kasvaneiden kookkaiden ankeriaiden keskikoko oli 1,4 kg.

Kalastaja, ota huomioon ankeriaan rauhoitusaika ja muista ilmoittaa saaliit – merialueella vapaa-ajan kalastus kokonaan kielletty
Ankeriaan pyynti on Suomen kalastusasetuksen perusteella sallittu vain heinäkuussa. Sen lisäksi EU on kieltänyt ankeriaan vapaa-ajankalastuksen kokonaan kaikilla merialueillaan. Tämä tarkoittaa, että ankeriaan vapaa-ajan kalastus on sallittu pelkästään sisävesillä yhden kuukauden ajan. Mikäli saa merellä tai rauhoitusaikana (sisävedet 1.8.-30.6) saaliiksi ankeriaan, tulee se laskea takaisin välittömästi, elävänä tai kuolleena, ettei syyllisty kalastusrikkomukseen. Jos kalastaja vastoin lakia ottaa ankeriaan saaliiksi hän voi joutua maksamaan kalastaan suojeluarvon. Ankeriaan suojeluarvo on 3 510 euroa.

Ankerias on yksi niistä uhanalaisista lajeista, joista on tehtävä saalis- ja pyyntitietoilmoitus. Saalisilmoitus on tehtävä viimeistään 14 vuorokauden kuluessa kalan pyydystämisestä ja ilmoitusvelvollisuus koskee myös vapautettuja kaloja. Ilmoitusten avulla saadaan tärkeää tietoa ankeriaskannan tilasta. Helpoin tapa ilmoittaa saaliit on ladata puhelimeen Omakala-sovellus, mutta ilmoituksen voi tehdä Luonnonvarakeskukselle myös lomakkeella tai puhelimitse.

Ankeriaan rauhoitusaika ja suojeluarvo 
Kalatalouden Keskusliiton ankeriasesite 
Saalis- ja pyyntitietoilmoitus

Kategoriat
Arkistot