Kalojen lisääntyminen on paljon enemmän kuin pelkkää mätiä ja maitia. Tarkastellaanpa eri lisääntymisstrategioita erityisesti kotimaisilla kaloillamme. Kuka pitää isyyslomaa, kuka kloonaa itsensä ja kuka on vaihtanut sukupuolta matkan varrella?
Syödä täytyy, muuten kuolee. Toinen vaatimus eloonjäämisestä, ei yksilön, vaan lajin tasolla, on lisääntyminen. Kaloilla on todella laaja valikoima erilaisia lisääntymisstrategioita. Jotkin saattavat tuntua hassuilta meidän silmissämme, mutta kaikkien perusajatus on taata lajin olemassaolo.
Hoitaako jälkeläisiään vai ei?
Hyvin monet kalat ovat niin sanottuja mätiä levittäviä kaloja. Nämä lajit saavat runsaasti jälkeläisiä, mutta ne eivät huolehdi mädistä tai poikasista. Voidaan sanoa, että strategiana on ”pieni hukka on aina odotettavissa”. Tähän ryhmään kuuluu muun muassa hauki, joka on lisäksi kannibaali, mikä tarkoittaa, että pienempien haukien on syytä varoa tulemasta syödyiksi suurempien lajitovereiden toimesta.
Monet kalat huolehtivat kuitenkin jollain tavalla jälkeläisistään. Lohet ja taimenet kaivavat kutukuopan ja peittävät hedelmöittyneet mätimunat soraan, mikä lisää mädin ja poikasten suojaa ja selviytymistä.
Vastaavasti kuhakoiras vahtii mätiä, kunnes poikaset kuoriutuvat. Kaloilla on itse asiassa tavallisempaa, että koiras huolehtii jälkeläisistä. Silo- ja särmäneulalla koiras kantaa munia vatsapuolellaan ihopoimun alla munapussissa, jonne munat ovat kiinnittyneinä siihen asti, kunnes ne kuoriutuvat noin neljän viikon kuluttua.
Tee vaikutus puolisoosi
Toiset kalalajit saavat upean kutuasun houkutellakseen kumppaneita reviirilleen tai pesäänsä. Esimerkiksi kolmipiikkikoiras saa upean kutuasun, jossa on punainen vatsapuoli, siniset silmät ja usein sinertävä selkä.
Monen mielestä kutuasuinen nieriä on yksi Suomen kauneimmista kaloista. Koiras punaisine vatsoineen on komea näky.
Eläinmaailmassa on harvinaisempaa, että naaraat ovat koristeellisempi sukupuoli, mutta sellainenkin on mahdollista. Esimerkiksi merineulanaarailla on hieman kirkkaammat värit, kuten vaaleansinisiä kuvioita poskilla ja kehossa. Kutuaikaan molemmat sukupuolet muuttuvat värikkäämmiksi.
Kloonaa itsesi
Vieraslaji hopearuutana voi lisääntyä gynogeneesin avulla. Se tarkoittaa, että naaraat käyttävät muiden lajien koiraiden siittiöitä alkionkehityksen käynnistämiseen. Tuloksena syntyy vain naaraita, jotka ovat kaikki emonsa kopioita eli klooneja. Tämä tekee hopearuutanasta erittäin tehokkaan lisääntyjän.
Sukupuolen vaihtaminen
Ankeriaat ovat nuorena sukupuolettomia. Sukupuoli määräytyy myöhemmin ravinnon saatavuuden mukaan. Suomessa on havaittu, että suurin osa ankeriaista kehittyy naaraiksi, luultavasti ravinnon hyvän saatavuuden ja pienen lajin sisäisen kilpailun takia.
On myös kaloja, jotka vaihtavat sukupuolta elämänsä aikana. Trooppisissa vesissä elävät papukaijakalat aloittavat usein elämänsä naaraina ja muuttuvat myöhemmin värikkäiksi koiraiksi. Värikkäimmät ovat niin sanottuja ”superkoiraita”, joilla on haaremi naaraita. Kun superkoiras kuolee, yksi naaraista vaihtaa sukupuolta ja ottaa sen paikan.
Edellä kuvatut esimerkit ovat luonnollisia, mutta nykyisessä kemikalisoituneessa maailmassa kalojen lisääntymistä uhkaavat monet hormonitoimintaa häiritsevät aineet, kuten lääkkeiden, ehkäisypillereiden, torjunta-aineiden ja teollisuustuotteiden kemikaalijäämät. Nämä aineet voivat aiheuttaa kaloille naaras- tai koirasmaisia piirteitä, mikä voi haitata kalojen lisääntymistä.
Pitkä kutuvaellus
Ankerias on tunnettu maailman pisimmästä kutuvaelluksesta. Toisin kuin monet muut vaelluskalat, ankerias kutee suolaisessa vedessä ja viettää aikuiselämänsä makeassa vedessä. Ankerias siis syntyy ja kuolee Sargassomerellä. Tämä tarkoittaa, että matka syntymän ja kuoleman välillä voi olla yli 15 000 kilometriä. Ankeriaan monimutkainen elinkierto tekee siitä erittäin haavoittuvan ihmisen ehdoilla rakennetussa maailmassa.
Myös muut meidän vaelluskalamme, kuten lohi ja taimen, kohtaavat vaikeuksia kutuvaelluksellaan. Vesistöjen patoaminen on tukkinut vaellusreitit ja tuhonnut lisääntymisalueita.
Koeputkilapsia
1800-luvun jälkipuoliskolla Suomessa julkaistiin ensimmäiset kalanviljelyoppaat. Kalastustentarkastelija Henrik Holmberg kirjoitti, kuinka vesistöt ja järvet voitaisiin saada tuottamaan enemmän kalaa ja kalanviljelystä tuli osa kalastuksen hoitotoimenpiteitä. Tuolloin oli myös niitä, jotka eivät uskoneet, että kalanviljelyllä olisi mahdollista saada suurempia saaliita, ja että kustannukset ylittäisivät aina tuotot.
Kuten tänään tiedämme, tietyt kalalajit ovat vahvasti riippuvaisia istutuksista, vaikka kalastuslainsäädännön henki ohjaa yhä enemmän kohti luonnollista elinkiertoa. Kaikkia kalalajeja ei kuitenkaan ole vielä onnistuttu viljelemään. Ankerias on yksi näistä. Aikuisille kaloille annettujen hormonikäsittelyjen avulla on päästy siihen pisteeseen, että on onnistuttu tuottamaan ankeriaan toukkia, mutta ne kuolevat pian sen jälkeen.Kaikki istutuksia varten ja ruokakaloiksi kasvatetut ankeriaat ovat syntyneet luonnossa.
Kotkan Maretariumissa tapahtui vuonna 2019 maailmanlaajuinen sensaatio, kun yksi akvaarion ankeriaista yllättäen tuli sukukypsäksi ja laski mätiä. Ankeriastutkijoita saapui maailmalta paikan päälle todistamaan tätä harvinaista ilmiötä.
Rakkautta yli lajirajojen
Useimmat eliöt eivät luonnossa risteydy toisten lajien kanssa. Hybridit eli lajien väliset risteymät ovat luonnossa harvinaisia. Kaloilla, jotka laskevat sukusolunsa vapaasti veteen, risteymät ovat kuitenkin suhteellisen yleisiä. Näin on erityisesti läheisesti sukua olevien lajien, kuten särkikalojen välillä. Jälkeläiset ovat yleensä steriilejä, mutta eivät aina. Esimerkiksi vuonna 2009 lehdissämme kerrottiin kuhan ja kuha-ahvenen risteymästä. Suomessa yleisimmät kalaristeymät ovat särkilahna ja siikamuikku.
Miksi kiinnostua kalojen rakkauselämästä?
Jos osaat englantia, niin suosittelen tutustumaan meribiologi Marah J. Hardtin TED-talk esitykseen kalojen rakkauselämästä. Hardt esittelee mielenkiintoisia faktoja kalojen lisääntymisestä ja selittää, miksi meidän kaikkien pitäisi olla kiinnostuneita kalojen rakkauselämästä. Hän yhdistää puheessaan tieteellisiä oivalluksia ja tärkeitä argumentteja siitä, miksi kalojen lisääntymisen ymmärtäminen ja suojeleminen on tärkeää, ja miten se vaikuttaa ekosysteemeihin sekä ihmisten suhteeseen mereen.
Lisääntyminen on elämän jatkumisen perusta. Jotta voimme kalastaa ja toimia kestävästi, meidän täytyy tietää, miten, milloin ja missä kalat lisääntyvät – ja huolehtia siitä, että ne saavat tehdä sen, ilman häiriöitä.
Aiheesta lisää:
www.havet.nu – Fiskarnas förunderliga kärleksliv
www.eralehti.fi – Kalalajien välisistä risteymistä
www.suomenkalakirjasto.fi – Sateenkaariraudusta kirjoloheksi
Kuva: Shutterstock
Kirjoitus on alunperin julkaistu Suomen Kalastuslehdessä 8/2024.
Tilaa Suomen Kalastuslehti itsellesi tästä
