Osakaskuntien yhdistäminen suuremmiksi yksiköiksi voidaan toteuttaa yhdistämällä eri kiinteistörekisteriyksikköinä olevat vesialueet, jolloin saadaan aikaan suurempi yhtenäinen vesialue. Toteutetut yhdistämistoimitukset ovat osoittaneet, että toimiva yksikkökoko on tuhansien, mieluummin kymmenientuhansien hehtaarien laajuinen.
Osakaskuntien yhdistämisen hyödyt
Suurella osakaskunnalla on pientä paremmat mahdollisuudet hoitaa vesialuetta ja kalakantaa. Hallintokulut pienenevät suhteellisesti ja suuresta omistajajoukosta on helpompi löytää toimijoita hoitokuntaan.
Yhden suuren omistusyksikön arvo on korkeampi kuin monen pienen vesialueen. Kalastusmahdollisuudet laajenevat ja monipuolistuvat. Tämä vaikuttaa osakastilojen arvoon.
Kalastusmahdollisuuksien parantuessa kalastuslupien hinnoittelua voidaan monipuolistaa. Kalastuksesta osakaskunnan vesialueella voi lukea tästä.
Miten toimitaan?
Osakaskuntien yhdistäminen on monivaiheinen kokonaisuus joka kannattaa aloittaa laajalla tiedottamisella. Näin kaikki osakkaat saavat hyvissä ajoin tietoa hankkeen taustasta ja hyödyistä. Kalatalousneuvonnalta kannattaa kysyä apua prosessin läpiviemiseen.
Kun osakkaiden tuki yhdistämiselle löytyy, voidaan kutsua koolle osakaskunnan kokous, jossa tehdään päätös yhteisen alueen yhdistämisestä. Yhdistämisessä voi olla mukana useita osakaskuntia, joista jokainen tekee oman kokouspäätöksen. Päätökseen vaaditaan määräenemmistö. Päätösesityksen on saatava 2/3 äänimäärän kannatus. Äänestäneistä osakkaista 1/3 on tuettava esitystä.
Kokouspäätösten tultua lainvoimaisiksi, yhdistyvät osakaskunnat tekevät sopimuksen yhdistymisen ehdoista. Tämän jälkeen haetaan Maanmittauslaitokselta yhdistämistoimitusta, jonka myötä uusi osakaskunta syntyy. Kiinteistötoimitus ja sen vaiheet on esitetty Maanmittauslaitoksen sivuilla.