Huom! Aluehallintovirastojen ja ELY-keskusten toiminta päättyy vuoden 2025 lopussa. Tehtävät siirtyvät uuteen valtakunnalliseen Lupa- ja valvontavirastoon ja alueellisiin elinvoimakeskuksiin, jotka aloittaa toimintansa 1.1.2026.
Osakaskunnan tehtäviin kuuluu kaikki yhteistä aluetta koskevat hallinto- ja hoitotehtävät. Järjestäytyneen osakaskunnan toimielimiä ovat osakaskunnan kokous ja hoitokunta.
Osakaskunnan kokous
Päätöksenteko osakaskunnassa tapahtuu osakaskunnan kokouksessa. Yhteisellä vesialueella osakaskunta päättää paitsi kalastuksesta, myös metsästyksestä.
Osakaskunnan kokous on ylin päättävä elin, joka on toimivaltainen kaikissa vähänkin merkityksellisemmissä asioissa yhteiseen alueeseen liittyen.
Hoitokunta
Hoitokunta on valmisteleva ja toimeenpaneva elin. Sen tehtäviin kuuluu muun muassa valmistella toimintasuunnitelma ja -kertomus sekä talousarvio osakaskunnan kokouksen hyväksyttäväksi. Hoitokunta edustaa osakaskuntaa tuomioistuimissa ja muissa viranomaisissa. Hoitokunnalle voidaan osakaskunnan säännöissä antaa merkitykseltään vähäisiä muitakin tehtäviä hoidettavaksi. Esimerkiksi vainajan tuhkien sirotteleminen osakaskunnan vesialueelle voidaan antaa säännöissä hoitokunnan käsiteltäväksi.
Toimitsija
Osakaskunnan säännöissä voidaan määrätä, että osakaskunnalla on hoitokunnan sijaan tai sen lisäksi yksi tai useampi toimitsija. Jos osakaskunnalla on sekä toimitsija että hoitokunta tai jos toimitsijoita on enemmän kuin yksi, on heidän välisestä työnjaostaan määrättävä osakaskunnan säännöissä.
Osakaskunnan säännöt
Osakaskunnan toimintaa ohjaa yhteisaluelaki sekä järjestäytyneen osakaskunnan osalta aluehallintovirastossa hyväksytyt säännöt. Lisäksi osakaskunnan on noudatettava kalastuslakia kalastuksen järjestämisessä ja kalastusoikeuden jakamisessa. Säännöissä ei voi olla yhteisaluelain tai muun pakottavan lainsäädännön kanssa ristiriidassa olevia määräyksiä, mutta niissä voidaan tarkentaa eräitä asioita, kuten esimerkiksi sitä, miten kokoukset kutsutaan koolle.
Jos osakaskunta on ollut järjestäytynyt kalastuskuntana, sen säännöt eivät kaikilta osin täytä yhteisaluelain vaatimuksia. Tällöin on noudatettava lain säännöksiä. Osakaskunnan säännöt kannattaa uudistaa yhteisaluelain mukaiseksi.
Osakaskunta voi hyväksyä itselleen säännöt tai muuttaa sääntöjään yhdessä ainoassa kokouksessa. Sääntömuutos edellyttää, että 2/3 äänistä ja 1/3 äänestäneistä osakkaista kannattaa esitystä.
Osakaskunnan mallisäännöt löydät osakaskunta sivuston oikeasta reunasta: ohjeita ja malliasiakirjoja.
Kokouksen koolle kutsuminen
Järjestäytyneen osakaskunnan kokouksen kutsuu koolle hoitokunta. Järjestäytynyt osakaskunta voi määrätä säännöissään siitä, miten kokouskutsut annetaan tiedoksi osakkaille (esim. sähköposti). Jos säännöissä ei ole mainintaa kutsutavasta, noudatetaan yhteisaluelain säännöksiä.
Yhteisaluelaki tuntee kaksi pääasiallista kokouskutsutapaa (yhteisaluelain 11 §). Osakaskunnan kokouksesta voidaan tiedottaa kaikille osakkaille lähetettävällä kirjeellä tai siitä voidaan antaa tietoa muulla tavoin todisteellisesti.
Kokouskutsu voidaan antaa myös siten, että kokouksesta kuulutetaan yhdessä tai useammassa paikkakunnalla yleisesti leviävässä sanomalehdessä ja ilmoitetaan kirjekortilla niille toisesta kunnasta oleville osakkaille, joiden osoite on tiedossa. Järjestäytymättömän osakaskunnan kokouksen koolle kutsumisessa noudatetaan näitä samoja yhteisaluelain 11 §:n menettelyjä. Lisää tietoa järjestäytymättömän osakaskunnan koolle kutsumisesta löytyy täältä.
Kokouskutsussa pitää mainita kaikki kokouksessa käsiteltävät asiat, mutta esityslistaa ei tarvitse painattaa esimerkiksi lehti-ilmoitukseen.
Kokouspäätökset
Kokouspäätökset tehdään enemmistöpäätöksinä, ensisijaisesti osuuslukujen mukaan äänestäen. Lain mukaan kukaan ei kuitenkaan saa äänestää äänimäärällä, joka on yli 30 % kokouksessa läsnä olevien osakkaiden yhteisestä äänimäärästä. Osakaskunnan säännöissä voi olla laista poikkeava äänileikkurisääntö (ei kuitenkaan yli laissa määritetyn 30 %), ja siinä tapauksessa noudatetaan sääntöjä.
Tietyissä asioissa kokouksen päätös on tehtävä määräenemmistöllä. Tällöin päätöstä tulee kannattaa vähintään 2/3 äänestykseen osaa ottaneiden yhteisestä äänimäärästä ja vähintään 1/3 äänestäneistä osakkaista. Näitä asioita ovat esimerkiksi yhteisen alueen tai sen osan myyminen tai pitkäaikainen vuokraaminen, sääntöjen muuttaminen, velan ottaminen tai maksujen periminen osakkailta.
Osuuksien mukaan äänestettäessä on ääntenlaskua helpottamaan on tehty äänilaskuri-taulukko. Täytetyn mallin lisäksi kannatta tutustua ohjevideoon, jossa neuvotaan miten äänilaskuria käytetään.
Tutustu yhteisaluelakiin Finlexissä. Lisätietoa kokouksen koolle kutsumisesta löytyy myös Aluehallintoviraston sivuilta.
Järjestäytymätön osakaskunta
Osakaskunta voi toimia myös järjestäytymättömänä ilman vahvistettuja sääntöjä. Tällöin päätösvaltaa käyttää osakaskunnan kokous. Myös järjestäytymätön osakaskunta on oikeustoimikelpoinen ja voi saada nimiinsä oikeuksia ja tehdä sitoumuksia.
Järjestäytymättömässä osakaskunnassa kokouskutsujen ja kokousmenettelyjen osalta noudatetaan yhteisaluelakia. Järjestäytymätön osakaskunta voi järjestäytyä kutsumalla koolle osakaskunnan kokouksen, jossa hyväksytään osakaskunnalle säännöt. Lisää tietoa järjestäytymättömän osakaskunnan koolle kutsumisesta löytyy täältä.
