Search
Close this search box.

ARTIKKELI

Nyt on aika lähteä siikaongelle

Kevät on tänä vuonna myöhässä, mutta vihdoinkin on siikaongen aika. Kalastus tapahtuu kovapohjaisilla rannoilla, heti jäiden lähdettyä. Parhailla kalapaikoilla on tuolloin tungosta.

Keväällä jäiden lähdön jälkeen pohjaonki on erinomainen siianongintaväline, kertoo Kalatalouden Keskusliiton tiedottaja Tapio Gustafsson. Siimaan päähän solmitaan iso 30–40 g paino ja sivusiiman päähän kiinnitetään pienikokoinen terävä koukku. Valmiita siikaonkisettejä saa myös kaupasta. Koukkuun laitetaan syötiksi tavallinen mato. Maan ollessa jäässä siianonginnassa käytettäviä matoja kannattaa kysellä kalastukseen erikoistuneista liikkeistä. Onki heitetään sopivaksi katsottuun paikkaan ja annetaan laskeutua pohjaan. Siimaa kelataan sisään juuri sen verran että se tiukkenee. Vapa asetetaan pystyyn sopivaan kivenkoloon – ja sitten vaan odotellaan vavan kärjen nykimistä.

Kalan napattua syötin kannattaa odottaa hetki ennen kuin tarttuu onkeen. Siika nappaa madon varovaisesti eikä ole ehkä vielä ehtinyt niellä syöttiä, jos kalastaja nykäisee liian aikaisin. Kun kala lähtee kuljettamaan siimaa, on kalastajan aika toimia.

Siika liikkuu parvessa ja parven sattuessa kohdalle voi lyhyessä ajassa saada useita kaloja. Siikaa voi pyytää koko päivän, mutta parasta aikaa on usein aamu.

Luvat kuntoon ennen kalastusta

Siianonginnassa 18–64-vuotiailla kalastajilla on oltava valtion kalastonhoitomaksu maksettuna. Lupa oikeuttaa yhden vavan käyttöön. Vesialueen omistajan luvalla voi käyttää useampaa vapaa. Katso Porvoon-Sipoon kalastusalueen kalastuksenvalvoja Timo Salmian tietoisku siianonginnassa vaadittavista kalastusluvista.

Vinkki kevätretkelle

Vie lapsesi ja kaverisi kevätkalaan. Lämmintä mehua termariin, maittavat eväät reppuun ja suunta kohti auringonpaisteista rantaa. Näistä elementeistä syntyy nautinnollinen koko perheen tai ystävien yhteinen kevätpiknik. Hyvällä tuurilla illalliseksi on herkullista siikaa. Kotiin lähdettäessä on muistettava ottaa kaikki roskat mukaan.

Lisätietoja:
Tiedottaja Tapio Gustafsson, Kalatalouden Keskusliitto, puh. (09) 6844 5914