Search
Close this search box.

ARTIKKELI

Mätiä ja kojamoita

Kymijoen lohen viljelyssä oleva emokalakanta uusitaan muutaman vuoden välein. Työssä ei ole kyse vain mädin lypsystä ja hedelmöittämisestä. Tämä työ vaatii onnistuakseen myös palan sydäntä.

Samii! Huuto kaikuu syksyisessä aamussa. Luonnonvarakeskuksen asiantuntija Sami Vesala rientää haavin kanssa kohti lepikon keskellä virtaavan pienen puron rantaa. Purossa seisovat vyötäröään myöten jääkylmässä vedessä kuivapuvussa sekä Samia kutsunut järjestöasiantuntija Mikko Malin Kalatalouden Keskusliitosta että sähkökalastuslaitteistoa selässään kantava toiminnanjohtaja Petri Päivärinta Kaakkois-Suomen Kalatalouskeskuksesta. Malinilla on haavissa iso lähemmäs kymmenkiloinen kojamo, koiraslohi. Vesala ojentaa Malinille uuden haavin ja nappaa samalla mukaansa haavissa vellovan lohen ja lähtee kuljettamaan kalaa kohti keskellä niittyä olevaa telttaa. Mitä ihmettä täällä tapahtuu?

Emokalapyynti on tiivistä yhteistyötä

Kymijoen lohen kannanhoitoon liittyvä emokalapyynti on loppusuoralla, tai oikeastaan itse pyynti on jo ohi, nyt pikemminkin korjataan syksyn pyynnin sato.

Kymijoen lohen emokalastoa uusitaan keskimäärin neljän vuoden välein. Edellinen emokalapyynti tehtiin syksyllä 2019. Käytännössä emokalojen pyynti toteutetaan jatkamalla Kymijoen kalastusta ELY-keskuksen myöntämällä erityisluvalla lohikalojen syysrauhoituksen aikana. Tuona aikana kalastusluvan hankkineet kalastajat luovuttavat kaikki saamansa isot ja pienet lohet emokaloiksi, kaloja ei siis saa vapauttaa takaisin vesistöön eikä tietenkään ottaa eräksi. Tämän syksyn noin 70 emokalasta kolmasosa on Malinin omasta kotirannastaan pyytämiä, toinen kolmannes on peräisin Korkeakosken heittolaiturilla kalastaneilta ja loput ovat paikallisten kalastusmatkailuyritysten asiakkaiden pyytämiä lohia.

Pyyntipaikoilla emokalat kootaan sumppuihin, joista ne kerätään ja vapautetaan emokalauomaan. Uoma on Kymijoen sivuhaara, johon on varmistettu lohikaloille otollinen virtaama ja olosuhteet vettä pumppaamalla. Aidatussa emokalauomassa lohet saavat vapaasti uida ja olla muutaman viikon ennen lypsytapahtumaa. Kalojen lypsäminen ja siihen liittyvä tutkimus tehdään Luonnonvarakeskuksen Laukaan kalanviljelylaitoksen henkilöstön toimesta lokakuun lopulla.

Lohen emokalat sähkökalastetaan säilytysuomasta juuri ennen lypsyä.

”Emokalapyynnin tavoitteena on saada vähintään 25 kutuparia eli 25 naaras- ja 25 koiraslohta”, kertoo emokalahanketta pyörittävä Luonnonvarakeskuksen johtava asiantuntija Petri Heinimaa. ”Toki 500 kutuparia olisi perimän kannalta vielä parempi määrä”.

Kymijoella emokalasto uusitaan luonnosta pyydetyistä emokaloista. Näistä kaloista osa on villejä Kymijoessa syntyneitä rasvaevällisiä luonnonkaloja ja osa istutuksista peräisin olevia eväleikattuja kaloja, jotka ovat kuitenkin tehneet merivaelluksen ennen kudulle nousua.

Kaikissa tapauksissa ei olla näin onnellisessa asemassa. Esimerkiksi Vuoksen vesistön järvilohella lähes kaikki vaelluksen tehneet emokalat ovat istutettua alkuperää. Joidenkin kalakantojen osalta emokalaparvien perustaminen pitää jopa aloittaa luonnosta pyydetyistä poikasista, kokonaan ilman luonnossa tapahtunutta vaellusta.

Kalojen lypsy on tarkkaa puuhaa

Tutkijoiden teltalla asiantuntija Pekka Latikka on jo valmiina vastaanottamaan emokalan. Koiraslohi saa papista ja jää odottamaan vuoroaan. Emokalauomasta pyydetyt naaraat sen sijaan viedään nukutusaltaaseen, jossa ne saavat odottaa nukutettuina lypsyvuoroaan.

Latikka suuntaa altaalle tarkastamaan onko sinne saapunut naaraslohi valmiina lypsettäväksi. Mies nostaa lohen syliinsä ja huomaa sen jo hieman valuvan mätiä.

”Tämä on valmis lypsettäväksi”, toteaa Latikka.

Seuraavaksi kalasta kirjataan ylös sen pituus, paino, sukupuoli ja rasvaevä eli onko kyseessä rasvaevällinen luonnonkala vai rasvaeväleikattu istutettu lohi.

”93 senttimetriä ja 8,9 kiloa”, ilmoittaa Latikka, ja teltan sisällä kalastusmestari Sinikka Sillman kirjaa tiedon ylös paperille.

Seuraavaksi Latikka nostaa lohen varovasti syliinsä. Sillman tuo pöydälle puhtaan astian, johon Latikka alkaa lypsämään mätiä. Isot lähes herneen kokoiset kirkkaan oranssit mätimunat suihkuavat ulos naaraasta ja täyttävät hiljalleen astian pohjan. Sillman pakkaa naaraan mätiä puhtaaseen pakasterasiaan tulevaa matkaa varten.

Kymijoelta pyydetyn naaraslohen mäti lypsetään emokalaston perustamista varten.

Vastaavasti jokaisesta koiraasta lypsetään pieni määrä maitia puhtaisiin minigrip-pusseihin, jotka matkaavat samalla autokyydillä naaraista saadun mädin kanssa. Sillman täyttää maitipussit lisähapella kuljetusta varten ja kirjaa kaikki tiedot tarkasti paperille.

Lopuksi Sillman desinfioi sakset ja pinsetit alkoholilla. Hän leikkaa lohen rinta- tai vatsaevästä sentin mittaisen palan, laittaa sen pieneen muoviseen näyteputkeen ja täyttää putken alkoholilla. Kaikkien lohien evistä tehdään laboratoriossa yksilölliset DNA-näytteet, joista saadaan selville kalojen sukulaisuussuhteet. Koska lohien geneettiset tiedot saadaan jälkikäteen, ei sukulaisuudeltaan liian läheisten kalojen mädistä ja maidista tehtyjä perheitä valita mukaan tulevaan emokalaparveen, sillä tavoitteena on emokalaparven mahdollisimman laaja ja monimuotoinen perimä.

Lohen DNA selviää evästä otetusta näytteestä.

Miksi emokaloja ei vapauteta?

Monia voi mietityttää, miksi luonnonvalinnasta selvinneet arvokkaat emokalat lopetetaan eikä niitä vapauteta lypsyn jälkeen takaisin Kymijokeen. Siihen on selvä syy.

Luonnonemojen mädinhankintaa koskevat tiukat kalaterveyslainsäädännön määräykset. Niiden mukaan luonnosta pyydetyt emokalat tutkitaan mädin- ja maidinoton yhteydessä virustautien (VHS, IHN, IPN, SAV) sekä bakteeriperäisen munuaistaudin (BKD) varalta. Luonnonvaraisista lohikalojen emoista on tutkittava kaikki yksilöt. Luonnonemoista saatu mäti on lisäksi pidettävä karanteenitiloissa, kunnes BKD-taudin varalta tehdyt tutkimukset ovat varmistuneet kielteiseksi. Ja jotta ei olisi liian helppoa, niin merialueelta tai merikalojen nousualueelta ei saa siirtää mitään kalalajeja tai niiden mätiä sisämaahan. Aluehallintovirasto voi myöntää poikkeusluvan ylisiirrolle yksittäisissä tapauksissa. Kymijoen lohen emokaloille ja niistä tehtävälle emokalakannalle on siis todella tiukat vaatimukset, mutta siihen on syynsä.

Viljelylaitoksia on monenlaisia ja niiden kalaterveysluokitus vaihtelee. Kymijoen lohen mäti päätyy lopulta Luken Taivalkosken kalanviljelylaitokseen, joka on Ruokaviraston kalaterveyspalvelujen tiukimpien vaatimusten mukainen P0-luokan emokalalaitos. Luonnonvarakeskuksen isoissa kalanviljelylaitoksissa kalojen pitää varmasti olla tautivapaita, kun luodaan monivuotisia emokalakantoja, joista toimitetaan mätiä kasvatusta varten muihin kalanviljelylaitoksiin ja istutuksiin luontoon.

”Näissä laitoksissa ei ole varaa yhdellekään vastustettavalle kalataudille, koska pahimmassa tapauksessa koko laitoksen kaikki kalat on tuhottava, jos laitokseen on jostain päässyt helposti leviävä vaarallinen kalatauti”, Heinimaa tähdentää.

Jokainen ymmärtää, että suuren viljelylaitoksen eri kalalajien ja eri kalakantojen uudelleen kasvattaminen olisi aikaa vievää ja se tulisi tavattoman kalliiksi. Pahimmassa tapauksessa jokin uhanalainen kanta saatettaisiin menettää lopullisesti.

Kalatautinäytteiden ottaminen on tarkkaa työtä

Siirrytäänpä takaisin Kymijoen rannalla olevaan telttaan. Kalat siirtyivät tutkijoiden teltassa eteenpäin kuin tehtaan hihnalla. Heinimaa kastaa kirurginveitsen ja pinsetit alkoholiin ja polttaa ne vielä pöydän päällä olevan retkikeittimen liekissä ennen kuin on valmis näytteenottoon.

Asiantuntija Katja Kulo avaa kalan veitsellä aivan kuten kalaa peratessa. Hän nostaa kalan vatsaliepeitä varovasti ylös, jotta Heinimaa voi tarttua näytteenottopinseteillä kalan pernaan ja irrottaa siitä veitsellä pienen riisinjyvän kokoisen palan, joka tiputetaan välittömästi virustautinäytepurkkiin.

Seuraavaksi Kulo vetää ulos kalan sisäelimet ja uimarakon, jotta munuainen paljastuu. Heinimaa leikkaa veitsen ja pinsetin avulla jälleen pienen palan etumunuaisesta virustutkimusta varten ja perään toisen sokeripalan kokoisen näytteen takamunuaisesta erilliseen näytepurkkiin BKD-tutkimusta varten.
Lopuksi Heinimaa irrottaa kalan sydämen ja leikkaa siitä vielä riisinjyvän kokoisen palan, jonka tiputtaa virusnäytepurkkiin.

Kymijoen lohesta otettu virusnäyte tutkitaan Ruokavirastossa.

Nyt kala oli tehnyt tehtävänsä, antanut sukusolunsa ja kalatautinäytteet tulevien Kymijoen lohisukupolvien hyväksi.

Päivä ei lopu maastotöiden päätyttyä

Sama tapahtumasarja toistuu päivän mittaa useaan kertaan, iltahämärään saakka, kunnes kaikki emokalat on saatu käsiteltyä. Tutkijoiden pakattua telttansa ja välineistönsä, Heinimaa valmistautuu pitkälle automatkalle Luken Keminmaan kalanviljelylaitokselle arvolastinsa kanssa. Perillä mäti hedelmöitetään ja se jää karanteenissa odottamaan Vesalan Helsingin Ruokavirastoon toimittamien kalatautinäytteiden tuloksia. Vasta Ruokavirastolta tulevan vapauttavan tuloksen jälkeen lokakuun viimeisenä päivänä lypsetyistä emokaloista voi syntyä uusi emokalakanta Kymijoen lohelle.

Kymijoen luonnonlohen rasvaevä voi olla kämmenen kokoinen.

Kirjoitus on julkaistu Suomen Kalastuslehdessä 8/2023.

Teksti ja kuvat Tapio Gustafsson, Kalatalouden Keskusliitto

Tilaa Suomen Kalastuslehti itsellesi tästä