ARTIKKELI

Osakaskuntien yhdistäminen ei ole rakettitiedettä

Keski-Unnukan osakaskunnan puheenjohtaja Hannu Viitanen seisoo laiturilla järven rannalla.

Leppävirralla tehtiin maallikkovoimin osakaskuntien yhdistäminen. Aikaa kului, mutta lopputulokseen ollaan nyt hyvin tyytyväisiä. Esimerkki kannustaa muitakin osakaskuntia ryhtymään toimeen.

Osakaskuntien yhdistäminen ei ole rakettitiedettä, sanoo Keski-Unnukan osakaskunnan hoitokunnan puheenjohtaja Hannu Viitanen. Hänellä on tuoreessa muistissa viime vuoden puolella maaliin saatu yhdentoista osakaskunnan yhdistämisprosessi, jonka lopputuloksena Unnukalla toimii nyt Keski-Unnukan osakaskunta, jolla vesihehtaareita on 4400 ja osakaskiinteistöjä noin 1300.

Mutta ei tällainen synny itsestään, tuumaa yhdistämishankkeen moottorina toiminut Hannu, prosessi kesti noin 2,5 vuotta, jonka aika pidettiin puolenkymmentä palaveria. Aikaa kului puhelimessa paljon. Vihdoin viimeisinä toteutui Maanmittauslaitoksen järjestämä maanmittaustoimitus ja Pohjois-Savon Kalatalouskeskuksen järjestämä järjestäytymiskokous 8.10.2021. Varsinainen toiminta päätettiin käynnistää vuoden 2022 alusta.

Epäilijöitäkin oli alussa

Epäilyjä yhdistämisestä oli, että oma päätäntävalta menee, onko kaikki iso hyvää, onko osakaskunta lopulta niin massiivinen etteivat varat riitä edes hallinnon pyörittämiseen ja niin edelleen. Lopulta yhteinen luottamus asian tarpeellisuuteen löytyi ja päästiin varsinaiseen asiaan.

Yhdistämistä ei pidä pelätä, Hannu korostaa. Rakettitiedettä tämä ei ole. Olen näissä asioissa maallikko, järjestötaustaa on, mutta ei aiempaa kokemusta tällaisesta prosessista. Asiantuntija-apua on kuitenkin saatavilla. Hyvänä taustatukena asiassa olivat Pohjois-Savon Kalatalouskeskuksen Tommi Rautiainen ja Anne Mäkelä, Hannu kiittelee, ja kannustaa muitakin osakaskuntia tutkailemaan tilannettaan yhdistämistä silmällä pitäen.

Kaikki varat yhteiseen koriin

Toiminnan aloittamista varten päätettiin, että kaikki yhdistyvät osakaskunnat siirtävät varansa alkupääomaksi uudelle osakaskunnalle. Tällaisesta varojen siirrosta ei tule veroseuraamuksia, siitä on selkeä verotusohje olemassa. Toimitusmaksu, 6350 euroa maksettiin tältä tililtä. Maksua arvosteltiin kovaksi, eikä tuo halpa hinta olekaan, jokaiselle osakaskunnalle 577 euroa on iso raha.

Uuden osakaskunnan säännöt mahdollistavat etäosallistumisen kokouksiin. Tälle uskotaan olevan käyttöä tulevaisuudessa. Luvanmyynti järjestettiin heti kuntoon. Keski-Unnukka kuuluu Unnukan yhteislupa-alueeseen. Pyydysmerkkejä ei käytetä. Kalastuksenvalvojat saavat suoraan nettikaupasta eli kalakortti.comista listat myydyistä luvista. Lisäksi luvanmyyntiä on Leppävirran Nesteellä ja Varkaudessa Minnan vapa- ja vieheessä. Osakaskunta huolehtii myös vesilinnustuksen luvista.

Osakaskunnan alueella virtaa Härkäjoki, jonka kunnostus taimenen poikastuotantoalueeksi on meneillään ELY-keskuksen tuella. Tornatorilla on maata joen molemmin puolin ja myös se osallistuu hankkeeseen. Tavoitteena on parantaa luonnonvaraisen taimenen kantaa vesistössä.

Kasvuhaluja on edelleen

Keski-Unnukan osakaskunta on jo nyt kunnioitettavan kokoinen, mutta kasvunvaraa olisi vieläkin, sillä koko Unnukan pinta-ala on noin 5500 hehtaaria. Kasvunhaluakin on havaittu. Osa yhdistämisestä pois jääneistä osakaskunnista, ovat olleet kiinnostuneita, josko vielä olisi mahdollista päästä mukaan. Taloudellisesti tilanne on nyt vaikeampi, Hannu harmittelee. Yhdistämistoimituksen listahinnoittelusta johtuen laajentuminen voisi olla noin kymppitonnin nakki. Osakaskunnan rakenteen tiivistäminen uusilla osakaskunnilla olisi kuitenkin tosi tärkeätä ihan käyttö- ja hoitosuunnitelman toimeenpanonkin kannalta. Parhaiten asia lähtisi etenemään hankkeena. Etelä-Savon puolella hankemuotoisia yhdistymistoimia on toteutettu menestyksellisesti. Samanlaista kaivattaisiin tässäkin.

Keski-Unnukan osakaskunnan karttaan ja toimintaan voi tutustua tarkemmin heidän nettisivuilla.

Kirjoitus on julkaistu Suomen Kalastuslehdessä 5/2022.

Teksti ja kuva Risto Vesa, Kalatalouden Keskusliitto

Tilaa Suomen Kalastuslehti itsellesi tästä

Kategoriat