Siika on yksi rannikon kalastajien tärkeimmistä saalislajeista.

Miten rannikon kalastusta tulisi säädellä

Verkkokalastus vähenee ja vapakalastuksen saalisosuus kasvaa rannikkoalueella. Miten rannikon kalastusta tulisi säädellä? Kalatalousalueiden on kenties aika uudistaa ajatuksiaan kalastuksen säätelystä.

Kaupallinen rannikkokalastus vähenee vuosi vuodelta, erityisesti verkkokalastus. Myös vapaa-ajan verkkokalastus vähenee. Samanaikaisesti vapakalastusmenetelmät kehittyvät ja uudet tekniset apuvälineet tulevat yhä laajemman käyttäjäjoukon saataville. Verkkokalastuksen väheneminen ja kalakantoihin kohdistuvan muun saalistuspaineen lisääntyminen heikentävät verkkokalastuksen säätelyn mahdollisuuksia vaikuttaa kalakantoihin.

Luonnonvarakeskuksen alkuvuodesta julkaistussa raportissa Rannikkolajien säätelyn tehostamismahdollisuudet ja -tarpeet Suomen rannikolla pohditaan rannikon kalastuksen säätelyn kehittämistä. Tiedot rannikkolajien kantojen tilasta ja vapaa-ajankalastuksen saaliista ovat osin puutteellisia, mikä vaikeuttaa säätelytarpeen arviointia. Vapaa-ajankalastuksen osuus kokonaissaalista on monen lajin kohdalla selvästi suurempi kuin kaupallisen kalastuksen ja tulevaisuudessa helposti vapavälinein pyydettävien lajien kohdalla osuus tulee edelleen kasvamaan.

Kuha

Kuhan alamitan porrastettu nosto vuosina 2016 ja 2019 on ollut kuhakantojen tuotannon kannalta oikean suuntainen toimi. Vastaava muutos tulisi saada aikaan myös kuhan pyynnissä käytettävien verkkojen silmäkokoihin, erityisesti Saaristomerellä.

Kuhan ylämittasäätelylle ei liene selkeää tarvetta, sillä monet kaupalliset ja vapaa-ajankalastajat vapauttavat jo nyt suurikokoiset yksilöt. Tätä kannattaa jatkossakin suositella. Isoilla kuhaemoilla mädin määrä on suurempi ja laatu parempi kuin pienillä yksilöillä.

Kuhan vapakalastusmenetelmät ovat viime aikoina kehittyneet nopeasti. Hyville kuhapaikoille voi kerääntyä paljon kalastajia ja saaliit saattavat olla huomattavia. Ongelmia voisi vähentää päiväkohtaisilla saaliskiintiöillä. Esimerkiksi Porvoonjoen suositulla erityiskalastusalueella saa ottaa kolme kuhaa päivässä. Ruotsissa (3 kuhaa vrk) ja Virossa (5 kuhaa vrk) on voimassa vastaavanlaisia saaliskiintiöitä vapaa-ajankalastuksessa.

Kuhan kutu, emokalojen pääsy kutupaikoille sekä mädin vartiointi olisi hyvä turvata tärkeimmillä lisääntymisalueilla. Selkein toimintatapa voisi olla kaiken kalastuksen rajoittaminen lisääntymisalueella esimerkiksi toukokuussa. Tämä ratkaisu olisi myös kalastuksen valvonnan kannalta yksinkertaisin.

Ahven

Vapaa-ajankalastajien ahvensaaliit ovat 2010-luvulla olleet keskimäärin kaksinkertaiset kaupallisten kalastajien saaliiseen verrattuna. Ahvenen kokonaissaaliista (kaupallinen ja vapaa-ajan kalastus) suunnilleen puolet pyydetään verkoilla tai muilla seisovilla pyydyksillä. Verkkokalastus kohdistuu pääosin 2–3 kertaa kuteneisiin yksilöihin, joten sillä ei todennäköisesti ole haitallista vaikutusta kannan perimään. Mikäli ahvenen verkkopyynti kohdentuu jatkossakin pääosin yli 23 cm mittaisiin yksilöihin, voidaan kalastuksen katsoa yleisesti olevan kestävää.

Ahvenen kalastusta ei tällä hetkellä säädellä rannikkoalueella. Mikäli kalastettujen ahventen kokoluokka pysyy nykyisen kaltaisena, ei alamitalle tai välimitalle ole tarvetta. Jos taas ahventen pyyntikoko tulevaisuudessa pienenee, vaarana on ylikalastus ja kantojen romahtaminen, kuten kävi Virossa. Tästä syystä Viron rannikolle tuli vuoden 2021 alusta päiväkohtainen 15 kilon ahvenen saaliskiintiö vapaa-ajankalastukseen. Ahvenkannat ovat erittäin paikallisia, syönnösalue ulottuu kutualueelta tavallisesti enintään 10-20 kilometrin etäisyydelle. Kutualueiden tilasta huolehtiminen ja tarvittaessa paikallisen kalastuksensäätelyn toteuttaminen ovat merkittävimpiä toimia ahvenkantojen vaalimisessa.

Yksittäiseen kluuviin tai fladaan voi nousta kutuaikana tuhansia ahvenia. Tällaisessa kohteessa voi tehokas verkkopyynti tai pilkintä pienentää kutevaa kantaa merkittävästi. Kaiken lisäksi pyynti kohdentuu lisääntymisen kannalta otollisimpaan ahventen kokoluokkaan. Hyvin perusteltu kalastuskielto kevään kutuajan lähestyessä ja kutuajan jälkeen suojaisi sekä lisääntymistapahtumaa että kutevaa populaatiota ja turvaisi kaloille levittäytymismahdollisuuden syönnösalueille kudun jälkeen.

Hauki

Hauen kalastusta ei nykyisin rannikkovesissä säädellä lukuun ottamatta muutamia etelärannikolla sijaitsevia kalastusalueiden asettamia pieniä rauhoituspiirejä, joiden tarkoitus on ollut kuturauhan turvaaminen hauelle. Hauen aiempi alamitta (40 cm) poistettiin vuonna 1993.

Runsas kalastus aiheuttaa haukipopulaation koko- ja ikäjakauman painottumista nuoriin ja pienikokoisiin yksilöihin. Suuriin yksilöihin kohdentuva kalastus on kalakannan rakenteen monimuotoisuudelle haitallista. Suurempikokoiset hauet tuottavat enemmän mätiä, ja mätimunat sekä kehittyvät poikaset ovat suurempia kuin pienillä hauilla. Toisaalta kaikkein suurimmilla ja vanhimmilla hauilla mätijyvien paino on pienempi kuin populaation keskikokoisilla edustajilla. Vanhimpien ja suurimpien yksilöiden suosiminen lisääntymistuoton kasvattamiseksi ei ole yksiselitteisesti perusteltavissa, toki isokokoiset yksilöt ovat haluttuja vapakalastuksen saaliskaloja. Sopivan ylämitan käytöllä, tai välimittasäätelyllä, olisi mahdollista suojata populaation parhaassa lisääntymisiässä olevia yksilöitä ja varmistaa suurempien haukien esiintyminen kalakannassa.

Haukikantojen paikallisuuden ansiosta hauenkalastuksen säätelyä on mahdollista toteuttaa kalatalousaluetasolla. Kalatalousalueelta voidaan periaatteessa tunnistaa alueita, joissa hauen kaupallinen kalastus on merkittävää ja maksimaalinen biomassatuotto halutaan asettaa etusijalle sekä toisaalta alueita, joissa kalastuksen ekologinen kestävyys ja suurten haukien esiintymisen turvaaminen on tärkeää, joko kannan kokorakenteen monimuotoisuuden ylläpitämiseksi tai elämyslähtöisen kalastuksen mahdollistamiseksi.

Siika

Siian kalastuksen säätelyä muutettiin vuonna 2013 asettamalla rannikon kattava pienin sallittu silmäkoko, poikkeuksena mahdollisuus paikallisen merikutuisen siian pyyntiin Pohjanlahdella. Merialueen siiankalastuksessa ongelmana erityisesti Pohjanlahdella on useiden eri siikamuotojen ja -kantojen pyynti samoilla välineillä, verkoilla ja rysillä osittain samoilta paikoilta. Saaliiksi jäävät merikutuiset siiat ovat osittain samankokoisia vaellussiikojen kanssa Merenkurkussa ja sen eteläpuolisilla rannikkoalueilla.

Siiankalastuksen säätelyasetus vaikutti siikasaaliisiin siten, että Pohjanlahden eteläosassa, Merenkurkussa ja Selkämerellä asetuksen voimaantulon jälkeen syntyneistä vuosiluokista 3–5-vuotiaina saaliiksi saadut vaellussiiat olivat suurempia kuin aiemmista vuosiluokista vastaavan ikäisinä saadut siiat. Perämerellä Kokkolasta pohjoiseen ulottuvalla alueella toivotun suuntaista muutosta ei havaittu.

Kokonaisuudessaan siian kalastus ja siten kalastuskuolevuus on vähentynyt huomattavasti sitten huippusaaliiden 1990-luvulla. Saaliiden heikentymiseen on vaikuttanut kalastuksen vaikeutuminen hylkeiden runsastuessa sekä siikaistutusten väheneminen. Siianpyynnissä käytettävää nykyistä pienintä solmuväliä kasvattamalla Pohjanlahdella voitaisiin parantaa vaellussiian ja eteläisten merikutuisten siikojen kutukantojen tilaa. Todennäköisesti muutos ei kuitenkaan kasvattaisi siikasaaliiden tasoa, koska luonnonlisääntymisen edellytykset ovat heikot, istutukset ovat huippuvuosista vähentyneet ja siian luonnollinen kuolevuus kasvanut hylkeen vaikutuksesta.

Suomenlahden vaellussiikasaaliin tuoton kasvattamiseksi ja luonnontuotannon vaalimiseksi koko Suomenlahdella voisi olla perusteltua siirtyä vähitellen käyttämään kuhan ohella myös siian pyynnissä pienimpänä sallittuna solmuvälinä 50 mm. Tällöin osa hitaammin kasvavasta merikutuisesta siiasta jäisi todennäköisesti verkkokalastussaaliin ulkopuolelle, mutta olisi kuitenkin hyödynnettävissä esimerkiksi onkipyynnillä tai mahdollistamalla erikseen pienimuotoinen merikutuisen siian pyynti siihen soveltuvilla verkoilla.

Siian keväinen onginta on suosittua paikallisesti Suomenlahdella ja Saaristomerellä. Siikaongella saadaan saaliiksi runsaasti keskenkasvuista vaellussiikaa, eikä onkeen tarttunutta siikaa yleensä voida enää vapauttaa. Onginnassa voisi olla perusteltua käyttää riittävän isoja koukkuja pienten kalojen välttämiseksi.

Muut lajit

Kampela ja made ovat molemmat vähentyneet, mutta perustetta kalastuksen säätelylle ei ole. Särkikaloilla tarvetta kalastuksen säätelyyn ja kantojen seurannan käynnistämiseen voi syntyä, mikäli niiden pyynti tulevaisuudessa tuntuvasti lisääntyy. Nahkiaisen kalastuksen paikallista säätelyä on syytä jatkaa, mutta jokialueiden välistä alueellista yhteistyötä säätelyn toteuttamisessa olisi perusteltua lisätä. Nahkiaissaaliista huomattava osa käytetään nykyisin voimalaitosten ohittavin ylisiirtoihin ja tämän toiminnan kokonaisvaikutuksia nahkiaiskantoihin olisi selvitettävä.

Käyttö- ja hoitosuunnitelman merkitys kasvaa

Rannikkolajien kohdalla korostuu alueellisesti ja paikallisesti toteutettavien säätelytoimien merkitys. Tässä kalatalousalueilla ja niiden laatimilla käyttö- ja hoitosuunnitelmilla on merkittävä rooli. Vapakalastusmenetelmien tehostumisen myötä kuhan ja hauen kohdalla voi tulla ajankohtaiseksi säädellä vapakalastusta esimerkiksi päiväkohtaisilla kiintiöillä. Hauen kalastuksessa voisi harkita paikallista väli- tai ylämittasäätelyä. Lisääntymisaikaisten hyvin toteutettujen ja tarkasti rajattujen kalastusrajoitusten tulisi muodostaa tärkeä osa alueellista ja paikallista kalastuksen säätelyä ja kalatuotannon jatkuvuuden turvaamista. Tämä koskee esimerkiksi kuhan, ahvenen ja hauen kalastusta.

Aiheesta lisää:
Lappalainen, A., Veneranta, L., Kuningas, S., Olin, M. & Aronsuu, K. 2021. Rannikkolajien säätelyn tehostamismahdollisuudet ja -tarpeet Suomen rannikolla. Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 13/2021. Luonnonvarakeskus. Helsinki. 52 s

Kirjoitus on julkaistu Suomen Kalastuslehdessä 6/2021.

Teksti Malin Lönnroth ja Tapio Gustafsson, Kalatalouden Keskusliitto

Kuvat Tapio Gustafsson

Tilaa Suomen Kalastuslehti itsellesi tästä