Missä muikun kutupaikat sijaitsevat ja mistä mätimunat löytyvät kudun jälkeen? Tutkimusten mukaan joka puolella järveä ja melkein mistä vain.
Jyväskylän yliopiston tutkijat selvittivät syksyllä 2016 Konneveden tutkimusasemalla muikun kutukäyttäytymistä ja -tapahtumia (Suomen Kalastuslehti 7/2017) ja selvisi, että muikut kutevat pimeässä pareittain eivätkä suinkaan pohjalla.
Jatkotutkimuksessa pohjoisten vesien hopeisen herkun kutukäyttäytymisen selvittämisessä käytettiin apuna Suomen ympäristökeskuksen tutkijoiden Etelä-Konnevedelle laatimaa hydrologista mallia. Sen avulla haarukoitiin yliopiston tekemien poikaspyyntien perusteella kutualueiden sijaintia – paikkoja, joissa pyydetyt poikaset ovat todennäköisimmin munasta kuoriutuneet. Vastakuoriutuneiden muikunpoikasten laaja esiintyminen ympäri järveä viittasi siihen, että myös mätimunia pitäisi löytyä joka puolelta järveä.
Marjukka muikkututkijoiden apuna
Koska poikaspyynnit ja mallinnukset eivät mätimunien sijaintia kovin tarkasti kuitenkaan kerro, rakenneltiin laboratorioteknikkojen Olli Nousiaisen ja Jonna Kuhan toteuttamana aivan uudenlainen mädinkeräin siikakalojen mätimunien näytteenottoon. Keräimen päällysritilä on kaikille tuttu marjanpuhdistusritilä (Marjukka), ja ritilän alle laskostuu havaspussi. Muikkunaaraan kutunousun lopussa purskauttamat mätijyvät vajoavat hiljakseen pohjalle, jolloin osa niistä putoaa sattumalta keräimen pussiin. Ritilä suojaa mätimunia niitä syöviltä kaloilta siihen asti, että keräin nostetaan ja siihen kertyneiden munien määrä lasketaan.
Keräimiä testattiin ensimmäisen kerran syksyllä 2018 hyvällä menestyksellä, ja syksyllä 2019 toteutettiin laajamittainen ympäri Etelä-Konnevettä ulottuva näytteenottokierros. Tällöin mätikeräimiä laskettiin lokakuun puolivälissä pyyntiin 5 keräimen jadoissa yhteensä 500 kappaletta. Jadat laskettiin 20 eri paikalle viiteen eri syvyysvyöhykkeeseen välillä 1–15 m. Keräinten etäisyys jadassa oli noin 5 m ja yhden jadan pituus oli noin 20 m.
Missä muikun kutupaikat sijaitsevat?
Kun keräimet nostettiin kudun jälkeen marraskuun puolivälissä, löydettiin mätimunia 18 paikasta, siis vain kahdessa paikassa ei munia pudonnut keräimiin. Keskimääräinen tiheys keräimissä oli 74 munaa neliömetrillä ja 85 % munista todettiin hedelmöittyneeksi. Munatiheys voi olla jonkin verran alakanttiin, sillä osa keräimistä saattoi olla vahingossa väärinpäin tai kallellaan. Lisäksi keräimistä löytyi myös pieniä kiiskiä, simppuja ja vesiselkärangattomia, jotka ovat voineet syödä munia. Syksyllä 2020 näytteenotto tehtiin toiseen kertaan, mutta nyt vain kuudella eri paikalla. Viisi paikoista oli samoja kuin edellisenä vuonna.
Mätimunia löytyi kaikista tutkituista syvyysvyöhykkeistä 1 m rantavedestä aina 15 m syvyyteen asti. Suurimmat munatiheydet löytyivät 3–12 m syvyisestä vedestä. Kumpanakin vuonna mädin hedelmöittymisaste oli korkea 71–91 %. Aiemmat mallinnustulokset saivat vahvistuksen: muikku kutee Etelä-Konnevedellä hyvin laajasti rantavyöhykkeellä, niin lahtien perissä, saarten reunuksilla ja syvemmälläkin syvänteiden penkoilla kuin karikoiden kupeilla. Mädin levittäminen laajalle koko järven alueelle vähentää mädinsyöjien kertymistä kutupaikoille ja tekee mahdolliseksi ainakin osalle keväällä kuoriutuvista poikasista löytää suotuisat olot kasvuun ja kehittymiseen.
Mätimunista selviää vain murto-osa
Etelä-Konneveden kauttaaltaan kattavan näytteenoton perusteella arvioitiin, että mätimunia laskettiin vuoden 2019 kudussa järven pohjalle kaikkiaan peräti lähes 6 miljardia kappaletta. Kun saalisnäytteiden perusteella tiedettiin, että tutkimusvuonna yhden muikkunaaraan keskimääräinen munamäärä oli noin 1300 munaa ja naaraiden osuus kutukaloista noin 57 %, voitiin myös arvioida Konneveden kutukannan koko, joka oli noin 690 kpl ja 8 kg hehtaarilla sekä naaras- että koiraskalat mukaan lukien. Kevään 2020 poikastiheysarvion perusteella laskettiin, että hedelmöitetyistä munista säilyi hengissä kuoriutumiseen saakka noin 4 %.
Koko vuosi ja syksy 2020 oli poikkeuksellisen lämmin, ja muikun kutu tapahtui 1–2 viikkoa tavanomaista myöhemmin. Kutupyynnin verkkosaaliit olivat niukat, ja kutu tuntui venyvän pitkälle jaksolle ilman selvää huippua. Siitä huolimatta muikun lisääntyminen näiden tulosten pohjalta näytti onnistuvan hyvin. Lämpimän syksyn myötä alkiot kehittyivät munissa nopeasti ja osa alkioista saavutti silmäpisteasteen jo keräimien koentahetkeen 18.11.2020 mennessä. Jännityksellä odotellaan, mikä on kuoriutuvien poikasten tilanne huhti-toukokuun vaihteessa 2021.
Kirjallisuutta
Karjalainen, J. & Marjomäki, T.J. 2017. Muikku kutee pimeässä. Suomen Kalastuslehti 7/2017: 28-30.
Karjalainen, J., Juntunen, J., Keskinen, T., Koljonen, S., Nyholm, K., Ropponen, J., Sjövik, R., Taskinen, S., & Marjomäki, T.J. 2019. Dispersion of vendace eggs and larvae around potential nursery areas reveals their reproductive strategy. Freshwater Biology 65: 843-855.
Karjalainen, J., Tuloisela, M., Nyholm, K. & Marjomäki, T.J. 2021. Vendace disperse their eggs widely during spawning. Annales Zoolocici Fennici 58. (painossa)
Teksti: Juha Karjalainen ja Timo J. Marjomäki, Jyväskylän yliopisto
Kuvat: Juha Karjalainen ja Timo J. Marjomäki
Kirjoitus on julkaistu Suomen Kalastuslehdessä 2/2021.
