Lohijoki ja sen taimen

Keski-Pohjanmaalla virtaavan Lohijoen taimen on kokenut kovia viimeisen sadan vuodan aikana. Nyt jokea ollaan palauttamassa alkuperäiseen kuntoon ja taimenille kunnostetaan lisääntymisalueita.

Lohijoki on noin 22 kilometriä pitkä, vedenlaadultaan hyvässä kunnossa oleva Pitkänkankaan harjualueen vierustoja seuraileva Kalajoen latvapuro Haapajärven ja Pyhäjärven kaupunkien rajalla.

Kalajoen pääuomassa toteutettujen patoamisten ja uomamuokkausten myötä taimenen vaellusyhteys mereltä Kalajoen kautta Lohijoelle katkesi jo vuosikymmeniä sitten. Tuolloin ilmeisesti menetettiin myös Kalajokeen noussut meritaimen. Lohijoessa taimenta silti esiintyi ja taimenenkalastusta harrastettiin enemmän tai vähemmän salassa aina kuluvan vuosituhannen alkuvuosiin saakka.

Muutosten historiaa

Lohijoen merkittävämpi muuttuminen alkoi satakunta vuotta sitten, kun sen uomaa muokkailtiin uiton tarpeisiin. Uitto loppui jo ennen sotia ja jäljelle jäivät hiljalleen rapautuvat puiset uittorännit ja -suisteet, joita kylän penskat pitivät huvittelupaikkoinaan. Taimenta joesta saatiin, siitä kavalsivat näreisiin nojailevat ootto-onkien vavat.

Sotien jälkeisten peruskuivatusten rankat ruoppaukset ja uomaoikaisut heikensivät edelleen Lohijoen tilaa ja ilmettä. Muokkausten jäljet näkyvät jokimaisemassa luonnottoman suorina ja ilmeettöminä jokipätkinä sekä perkausmassakumpuina ja rantapenkkojen eroosiosortumina. Monilla alueilla Lohijoki kuitenkin säilytti omaleimaista ilmettään niin, että jokivarteen muodostettiin suojelualueita.

Lohijoen uomaan ja valuma-alueelle kohdistuneiden ihmistoimien sekä hallitsemattoman kalastuksen vuoksi taimenkanta oltiin vaarassa menettää kokonaan ja heikoimmillaan sen tila oli 1990-luvun alkupuolella. Jo tuolloin joukko kansalaisia oli syvästi huolissaan Lohijoen tammukan tulevaisuudesta. Tämän vuosituhannen alkuvuosina tehtyjen sähkökalastusten yhteydessä otettujen näytteiden perusteella hoksattiin Lohijoen taimenten poikkeavan geeniperimältään muista Perämeren taimenista. Tuolloisten ja etenkin myöhempien sähkökalastusten tulokset vihjailivat, että kalastusrajoitusten sekä ruopattujen alueiden asettumisen myötä taimenkanta oli alkanut hitaasti kohentua. Havainnot semmoiset saivat joukon ihmisiä tuumimaan, että jotain topakampaakin voitaisiin taimenkannan kehittämiseksi tehdä. Se oli alku kunnostusidealle.

Suunnittelu ja rahoitus

Pohjustuksena kunnostuksille Lohijoella tehtiin vuonna 2002 ELY-keskusten rahoittamana kalataloudellinen inventointi. Siinä havaittiin, että joella on jäljellä niin vähän toimivia taimenen lisääntymis- ja pienpoikasalueita, etteivät ne todennäköisesti riittäisi ylläpitämään horjuvan taimenkannan elinvoimaisuutta. Inventoinnin pohjalta valmistui vuonna 2008 kunnostussuunnitelma, jonka perusajatuksena oli lisätä taimenille käypäisten kutu- ja pienpoikasalueiden määriä ja pinta-aloja. Kunnostuskohteiksi valikoitui 14 kriteerit täyttävää aluetta.

Alustavasti suunnitelman toteuttamisesta sovittiin vuonna 2016, jolloin Lohijoella laajoja vesi- ja maa-alueita hallitseva Metsähallitus lupautui hankehakijaksi ja Haapajärven osakaskunta sekä kaupunki hankkeen osarahoittajiksi. Kunnostusten toteuttaminen varmistui loppuvuonna 2019, jolloin Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus osoitti hankkeelle avustuksen vesien- ja ympäristönhoidon edistämisen ja vesiensuojelun tehostamisohjelmasta.

Hanke laitettiin jalalle keväällä 2020, jolloin Metsähallituksen Luontopalvelut kilpailutti hankkeen työnjohdon ja konetyöt sekä nimitti Sari Kaartisen hankepäälliköksi. Kilpailutuksessa hankkeen työnjohdosta vastaamaan valittiin Keski-Pohjanmaan Kalatalouskeskus ja konetöiden tekijäksi valittiin paikallinen konetyöurakoitsija Mika Nybacka.

Kunnostukset alkoivat keväällä 2020

Kunnostuspuuhat aloitettiin toukokuulla 2020, jolloin tarkasteltiin maastossa millaiseksi aika oli muokannut toistakymmentä vuotta vanhan suunnitelman kohteita. Samalla mietittiin, miten kulku kunnostuskohteille ja materiaalin kuljetus onnistuvat sekä laadittiin vesien ja maanomistajien kanssa sopimukset alueiden käytöstä. Metsähallituksen maisema-arkkitehti kävi arvioimassa kunnostettaviksi aiottujen kohteiden kulttuurihistoriallisia arvoja ja laati havainnoistaan kelpo raportin. Valmistelevien töiden lopuksi pyydettiin ja saatiin Pohjois-Pohjanmaan ELY keskukselta näkemys siitä, millaisin reunaehdoin päivitettyjä suunnitelmia saadaan toteuttaa.

Elokuussa päästiin vihdoin toimiinkin, kun ajaa koluuteltiin kaivinkone Hakolamminkoskeen. Suoraksi peratun, tasasyvyisen ja jyrkkäpartaisen jokiuoman palauttaminen alkuperäiseen kuosiinsa ei raskain konstein (vesipintaa nostamalla) ollut mahdollista, niin pyrittiin kevein toimin luomaan monimuotoisia elinympäristöjä eri ikäisille kaloille. Se tapahtui uomasta tai sen partailta löytyneitä isoja kiviä pohjille istuttaen, monttuja kaivellen ja uomassa ollutta liekopuustoa asetellen. Siinä sivussa seulottiin sopivin paikoin karikkopohjilta esiin mudan, hiekan ja murikoitten sekaan hautautunutta kutusoraa. Vähälukuisiksi ja pienialaisiksi nuo sorapaikat jäivät. Lukuisampia soraikoita piti luoman paikalle tuodulla soralla.

Samaan koskijatkumoon kuuluvan Pitkäkosken niskalla avarrettiin kuivillaan ollutta ja uittoaikoina soukennettua sivu-uomaa pienpoikasalueeksi ja leviteltiin uoman suulle soraa taimenten toivottuja lemmenpuuhia varten. Sitä touhutessa ihmetystä herätti se, millaista olikaan ollut esi-isäimme temmelys sata vuotta sitten, kun olivat uittopuuhissaan siirrelleet puolentoista tai jopa kahden kuution kiviä sivu-uoman tukkeeksi. Nyt ei kunnostustyössä 18 tonnin kaivurin onka tahtonut piisata kivien vierittelyyn.

Hyötyliikuntaa ja nuotiojuttuja

Kaivinkoneen rytyyttäminen alapuoliselle suojelualueelle ei tullut kysymykseen, joten siellä päätettiin korjailla uoman muotoja lihasvoimin. Kahteen porukkaan jaetusta talkooväestä toinen sakki tonki talikoilla, lapioilla ja kangilla hiekan tasaisen kivikovaksi muuraamaa pohjasoraa irtonaisemmaksi sekä sijoitteli sinne tänne kivenmurikoita ja pöllinkappaleita monimuotoistamaan virtausoloja sekä luomaan soralaikkujen väliin syvyysvaihtelua. Toinen ryhmä keskittyi rakentelemaan rantapuista ja uoman lieoista ohjureita ja altakaivajia. Pohjaan ankkuroiduilla puilla ohjattaisiin pohjia muuraavaa hiekkaa pois uomasta tai rantapenkereiden tuntumaan ja samalla luotaisiin kiihtyvän virran alueita, joille hiekka ei läjittyisi kutusoraa peittämään. Pieteetillä kumpainenkin sakki hommaan ryhtyi ja urakan päätteeksi kyseli, milloin taas tämmöistä hyötyliikuntaa harrastellaan.

Toinen talkoosavotta kohdistui ylempänä olevalle lisääntymis- ja poikasalueelle. Katsottiin, ettei herkällä ja jo toimivalla alueella enää kannata koneen kanssa hämmennellä, riittää että kopeloidaan käsipelissä luonnon korjaamaa perkuualuetta vieläkin ehommaksi. Taas kahteen sakkiin jaettu talkooporukka, kymmenkunta henkilöä, siirteli virran paljastamia, rannassa kiinni olevia kiviä keskemmälle uomaa ja penkoi sedimentin peittämiä soraikoita väljemmiksi. Samaan aikaan toinen ryhmä pudotteli ja ankkuroi uoman päälle kaareutuneita runkoja ohjuripuiksi ja altakaivajiksi. Pätevää jälkeä, ihmisen mielestä, syntyi sielläkin parin sadan metrin verran. Jälleen onnistunut savotta muhevine eväineen ja nuotiojuttuineen.

Alajuoksun alimman, Harakkaperän koskialueen konetyörupeamassa vellottiin uomasta sivuun siirrettyjä kiviä takaisin jokeen ja väliin poistettiin liian tukkoisilta alueilta murikoita penkalle. Uittoa varten pykätyt ja uomassa mahdollisesti kymmeniä vuosia lilluneet puiset uittosuisteet jätettiin aloilleen ja rantarungoista värkättiin ohjuripuita kivivälit täyttävän hiekan ohjaamiseksi rantapenkoille. Kapeaan uomaan lisäiltiin sopivin paikoin soraa ja paikoin seulottiin uomassa olevasta kivimateriaalista luomusoraikoita ja pienen kalan olomatalikoita. Karkeakivisempiä jaksoja puuhattiin isommille taimenille passaaviksi elinalueiksi.

Kaikki olivat lopputulokseen tyytyväisiä

Elo-syyskuun vaihteeseen ajoittuneissa kunnostuksissa muokattiin ihmisen mieleisiksi kymmenkunta aluetta neljästätoista eli muutama jäi toteutettavaksi vuonna 2021. Huomattavaa oli, että lähes kaikki rantakiinteistöjä omistavat antoivat luvan temmeltää rannoillaan, kun lupia tingatessa selitettiin varsin nuukaan mitä ollaan tekemässä ja miksi. Pikemminkin kylällä tuumattiin, että vihdoinkin joku tekee joelle jotain hyvääkin. Vesien omistus Lohijoen kunnostettavilla alueilla on jakautunut kahden järjestäytymättömän osakaskunnan, Haapajärven kaupungin ja Metsähallituksen kesken, palstat sikin sokin. Siitäkään ei koitunut ongelmia. Koneyrittäjä omistautui savottaansa ja jälki oli sen mukaista, eli ei moitittavaa, vaikka kone oli pienelle joelle raskaahko. Talkooväen innostus tarttui työnjohtoon. Metsähallitus hoiteli oman roolinsa mallikkaasti ja heidän purokunnostusasiantuntijoiltaan Pirkko-Liisa Luhdalta ja Eero Moilaselta saatiin arvokkaita ja kokemuksellisia näkemyksiä kunnostusten toteuttamiseksi.

Tähän mennessä onnistunut savotta ja toivoa sopii, että taimenkin tykkää. Siitä saadaan vuoden parin päästä osviittaa, kun käydään alueita sähkön kanssa kalassa.

Teksti ja kuva: Eero Hakala, Keski-Pohjanmaan Kalatalouskeskus

Kirjoitus on julkaistu Suomen Kalastuslehdessä 7/2020.

Tämä artikkeli on kirjoitettu osioon Artikkeli.