Itämeren silakoiden dioksiinipitoisuudet ovat edelleen vähentyneet. Jatkossa mahdollisesti yhä suuremmat silakat kelpaavat vientiin. Mutta muuttuvatko EU:n asettamat raja-arvot?
PCB-yhdisteiden havaittiin 1960-luvun lopulla levinneen laajalti ympäristöön ja ihmisiin, mistä syystä niiden käyttöä ja valmistusta alettiin rajoittaa länsimaissa 1970-luvun alussa. Rajoitustoimet olivat tehokkaita ja PCB-yhdisteiden pitoisuuksien lasku Suomen merialueiden kaloissa vahvistettiin mittauksilla 1980-luvun alussa.
Ympäristön saastuminen dioksiinien pistelähteistä tunnistettiin 1970-luvun puolessa välissä. Saastumisen laajuus erilaisten poltto- ja teollisuusprosessien ilmapäästöistä nousi Keski-Euroopassa keskusteluun varsinkin Sevesossa, Italiassa vuonna 1976 tapahtuneen kemiantehtaan räjähdysonnettomuuden jälkeen.
Teollisuus- ja polttoprosessien parannusten mahdollisesti tahattomana sivutuotteena dioksiinien pitoisuudet Itämeren ympäristössä kääntyivät selvään laskuun 1970-luvulla, siis jo ennen kuin dioksiiniongelmaan kiinnitettiin teollisuudessa tietoisesti huomiota. Tämä todettiin Itämeren etelänkiislojen ruotsalaisissa biopankeissa säilytetyistä munista 1990-luvulla suoritetuissa mittauksissa. Teollisuusprosesseja parannettiin jatkuvasti ja 1990-luvun puolivälissä alettiin jo kysyä, onko dioksiiniongelma päästöjen osalta ratkaistu.
Toisaalta kehittynyt seuranta johti siihen, että Keski-Euroopassa havaittiin 1990-luvulla lukuisia elintarvikkeiden ja rehujen tuotantoketjuista johtuvia saastumistapauksia. Näiden ja erityisesti vuoden 1999 Belgian dioksiinikriisin seurauksena päädyttiin vuosina 2001–2006 laatimaan kaikkia EU:n jäsenmaita sitovat dioksiini- ja PCB-yhdisteiden raja-arvot elintarvikkeissa ja rehuissa.
Silakan pitoisuudet laskussa
Itämeren silakoista 1990-luvulla kerätyt näytteet sisälsivät näihin raja-arvoihin nähden verraten korkeita dioksiini- ja PCB-pitoisuuksia, mutta riittävän laajaa ja yksityiskohtaista kuvaa ongelmasta suhteessa uuteen lainsäädäntöön ei 2000-luvun alussa ollut. Tästä syystä vuonna 2002 käynnistettiin EU-kalat -hanke, jonka tulokset osoittivat, että alle 17 cm silakka alitti EU:n raja-arvot ja kelpasi vientiin. Lisäksi silloisen KTL:n tekemien terveysriski- ja hyötyanalyysien pohjalta saatiin neuvoteltua EU:n lainsäädäntöön poikkeus, jonka ansiosta Suomella oli lupa sallia kotimarkkinoillaan myös sellainen silakka, jonka pitoisuuksien tiedettiin ylittävän EU:n raja-arvot. Lainsäädännön nykytila vastaa edelleen tätä tilannetta joistain tarkennuksista huolimatta.
Vuonna 2016 aloitettiin EU-kalat III -hanke, jonka tavoitteena oli selvittää voisiko vientikelpoisen silakan pituutta nostaa korkeammaksi kuin 17 cm. Hankkeen päätulos oli, että kaikilla Suomen merialueilla Selkämerta lukuun ottamatta alle 19 cm silakan dioksiini- ja PCB-pitoisuudet alittavat nykyiset EU:n raja-arvot. Selkämerellä oltiin dioksiinien osalta vielä hieman niiden yläpuolella.
Selkämeri valittiin KALAKAS- ja TUKALA-hankkeissa vuosina 2017–2019 intensiivisen seurannan kohteeksi, koska se on kaupallisesti tärkein silakan pyyntialue. Lisäksi Selkämeren erikoislaatuisen hydrogeografian vuoksi silakan dioksiini- ja PCB-pitoisuudet tulevat siellä olemaan myös tulevaisuudessa suurempia kuin muualla Itämerellä. Pitoisuuksien lasku oli seuranta-aikana ennakoitua nopeampaa ja tällä hetkellä alle 19 cm pitkän Selkämeren silakan dioksiinipitoisuus on noin 2,5 pg/g, mikä alittaa selvästi EU:n raja-arvon 3,5 pg/g.
Kaikkien vuoden 2000 jälkeen kertyneiden mittaustulosten avulla laadittiin myös malli, jonka avulla pitoisuuksien laskua Selkämeren eri kokoluokkien silakoissa voitiin ennustaa. Kuvassa 1 on 19–21 cm silakalle ennuste, jonka mukaan noin vuosina 2022–2023 myös tämä kokoluokan silakan dioksiinipitoisuudet alittavat nykyisen raja-arvon. Pitoisuuksien lasku on viennin kannalta merkittävä muutos, koska Selkämeren silakkasaaliista 30 % on yli 17 cm mittaista (Luken vuoden 2018 tilastot).
Miten käy EU:n raja-arvojen?
Euroopan elintarviketurvallisuusviranomainen (EFSA) julkaisi syksyllä 2018 uuden dioksiineja ja PCB-yhdisteitä koskevan riskinarvioinnin, jossa näiden yhdisteiden siedettävän viikkosaannin rajaa laskettiin edellisestä 14 pikogrammasta 2 pikogrammaan painokiloa kohti viikossa. Tämä asettaa paineita laskea eri elintarvikkeiden – ja erityisesti kalan – raja-arvoja. Kuvassa 2 on esitetty EU:n dioksiinilainsäädännön kehitystä.
Komissio käsittelee dioksiini- ja PCB-yhdisteitä koskevaa lainsäädäntöä kokonaisuutena, jossa otetaan huomioon uudet raja-arvot ja Itämeren kalan laskeneet pitoisuudet. Yksi vaihe prosessissa on Itämeren alueen kalojen seurantasuosituksen uudistaminen, minkä pitäisi edistyä alkuvuodesta 2020. Suomalaisten viranomaisten ennakkokäsitys on, että Ruokaviraston kalan turvallisen käytön ohjeisiin ei ole silakan osalta tulossa muutoksia laskeneiden pitoisuuksien ansiosta. Lisäksi raja-arvojen mahdollisesta laskusta huolimatta vientikelpoisen silakan pituutta saattaa olla mahdollista nostaa. Prosessi on kuitenkin vielä kesken ja lopputulokset auki.
Kävi lainsäädännön uudistuksessa kuinka tahansa, niin muutokset koskevat ainoastaan Itämeren silakkaa. Ruokaviraston suosituksia noudattaen voi muuta Itämeren kalaa ja sisävesien kaloja jatkossa syödä turvallisesti. Kala sisältää terveellisiä rasvahappoja, useita vitamiineja ja kivennäisaineita sekä paljon proteiinia. Kalan rasvahapot ehkäisevät muun muassa sydän- ja verisuonitauteja.
Kalaa pidetään puhtaana elintarvikkeena
Tietous silakan puhtaudesta ja terveellisyydestä on kotimaassa jo hyvällä tasolla ja Taloustutkimuksen joulukuussa 2019 julkaiseman kyselyn mukaan vain 15 % vastaajista sanoi rajoittavansa villikalan, mukaan lukien silakka, käyttöä ympäristömyrkkyjen takia. Kotimaisen ruokasilakan tapauksessa kyse on enemmän silakan tuotteistamisesta ja arvostuksesta suhteessa kilpaileviin kalatuotteisiin. Valitettavasti suomalaiset suosivat edelleen kasvatettua tuontilohta. Kotimaisista kaloista suosituin on kasvatettu kirjolohi, jota onneksi kasvatetaan pääosin silakasta jalostetulla Itämerirehulla. Viisainta olisi, että silakka syötäisiin entistä enemmän silakkana tai nykyihmisen arkeen sopivina jalosteina. Näiden jalosteiden kehitystyö on aktiivista kalatalouden innovaatio-ohjelman puitteissa.
Aiheesta lisää THL:n sivulta.
Teksti: Panu Rantakokko, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos
Kuva: Tapio Gustafsson, Kalatalouden Keskusliitto
Kirjoitus on julkaistu Suomen Kalastuslehdessä 2/2020.
